 |
| Kuva leikekirjastani. |
Minä kuskasin kaverukset syömään. Kepin kanssa kulkivat molemmat, toinen vähän toista hitaammin. Isä halusi tarjota sapuskat, syödä samaa kuin ystävänsä.
Ruokapöydässä keskusteltiin karjalanpiirakoista, joita kumpikin syö aamiaiseksi, toinen munavoilla, toinen Gotler-makkaralla. Isä kertoi valmistavansa munavoin nykyään sähkövispilällä. Kananmunan survominen haarukalla ottaa liikaa voimille ja "siihen menee koko päivä".
Sitten puhuttiin aamukahvinkeitosta, johon isällä kuluu tunti. Kun ystävä ihmetteli, mikä siinä niin kauan kestää, isä selosti yksityiskohtaisesti koko proseduurin, ja kyllähän se aikaavievältä kuulosti, kun pelkkä tapahtuman kuvailukin kesti toistakymmentä minuuttia.
Vaaleistakin puhuttiin, Jani Toivolasta ja Jussi Halla-Ahosta, siitä miten ystävä oli asunut lapsena sataman läheisyydessä ja nähnyt merimiehiä kaikkialta maailmasta. Nyt hän asuu Harjutorin laidalla ja näkee ikkunastaan Kotiharjun saunan edustalla vilvoittelevat saunojat.
Kylmästä ja lumisesta talvesta juttu luiskahti talvisotaan. Isä muisteli viettäneensä talvisodan kuukaudet Alavetelissä evakossa, mutta ei muistanut, oliko Pohjanmaalla silloin poikkeuksellisen kylmä. Molemmat kiittivät onneaan, kun eivät olleet koskaan joutuneet sotaan. "Mutta me olemme sodan lapsia", sanoi toinen.
Sitten veimme ystävän junalle ja hän lähti takaisin Helsinkiin. Kun oli vilkutettu hyvästiksi, isäni ihmetteli ääneen: "Kyllä se ihan minua varten tänne tuli, ei sillä ollut mitään muuta asiaa näille kulmille".
 |
| Kuva Kotiharjun saunan kotisivuilta. |
20 kommenttia:
Liikuttavaa isäsi ihmetys siitä, että vanha kaveri tuli ihan vain häntä tapaamaan!
Mikä voisi olla tärkeämpää kuin tavata vanha kaveri, vielä kerran?
Ihanan lämminhenkinen kuvaus kahden vanhan miehen kohtaamisesta. Aika pysähtyi hetkeksi. Kiitos.
Hoo Moilanen, liikuttavaa oli :) Ja olihan se aikamoinen reissu kaverilta, joka kulki kepin ja avanteen kanssa, tulla 140 kilometrin päästä muutamaksi tunniksi.
Aura, lämminhenkinen oli tunnelmakin, hyvä jos sain sen välitettyä :)
Kerroit niin kauniisti ja elävästi tuosta vanhojen kaverusten tapaamisesta. Tuntuu kuin olisi istunut viereisessä pöydässä salaa kuuntelemassa ja katselemassa. Kahvinkeitto jäi kyllä salaisuudeksi ja aloin miettiä sitä proseduuria, että mitenkä oikein....
"Piti tulla nyt, kun vielä pystyy"...
ihana.
Pitäisi osata itsekin ajatella, että mitä kannattaisi tehdä "kun vielä pystyy".
Hienoa, kun vielä jutut kulki papoilla. Niin, enkä ole muistanut sinulle kertoakaan, että siskoni hyvin tietää ja muistaa isäsi ;)
Oi, Sörnäisissä asuneena, ja Harjutorin saunassakin muutamaan otteeseen käyneenä, tuo kuva toi mieleeni huikeita muistoja, kiitos !
Clarissa, no kävi ilmi että siihen kahvinkeittoon sisältyi myös pöydän kattaminen, karjalanpiirakan lämmittäminen yms. Isäni liikkuu hyvin hitaasti ja kantaa yksi kerrallaan kaikki aamiaistarpeet pöytään (ja tämä siis tapahtuu neljän viiden aikoihin aamuyöllä). Mutta kyllä se itse kahvinkeittokin oli monivaiheista: isä ei suostu käyttämään kahvinkeitintä, vaan keittää veden ja liruttelee sen sitten itse suodatinpaperin läpi pannuun...
Niin, tämä on nyt taas sitä sarjaa että mikä elämässä on oleellista. Niinkuin Hilkka Olkinuora aikanaan sanoi, mieti kuka tulee haudallesi haravoimaan.
Minua on viime aikoina todella, todella pysäyttänyt se että ihmiset tosiaan merkitsevät toisilleen. Ja sitä osoitetaan sillä, että tullaan paikalle ja ollaan paikalla.
Tällaiset kertomukset ovat paitsi ihania, myös ja varsinkin tärkeitä.
wihtori, juu, juttua kyllä riitti :) Vaikka itse ruokailun aikana minä paasasin kuin ruuneperi, jotta isä saisi keskityttyä syömiseen (muutaman kerran on tullut ihan kamala yskänkohtaus, jos on yrittänyt seurustella syödessä -olemme isän kanssa jo aikaa sitten oppineet, että ruokaillessa ei pidä kysellä eikä keskustella, mutta eihän muut sitä tietenkään osaa aina ajatella).
Liisa, isälle nämä vanhat ystävät ovat kyllä hyvin, hyvin tärkeitä. Kaikki vain ovat niin huonossa kunnossa (tai jo kuolleita) ja asuvat niin kaukana, että tapaamiset ovat harvassa. Onneksi joskus järjestyy.
Kaunis tarina, kiitos!
Oi, tästä tarinastasi tuli yhtä hyvä mieli kuin the Straight Story-elokuvasta! <3
Olipa hieno tarina, kosketti yksinkertaisella kauneudellaan.
Kaunis tarina tosiaan. Itsekin olemme kaikki samassa jamassa jossain vaiheessa, toivottavasti (siis saamme elää vanhaksi). Kukahan silloin tulee tänne kylään, mietin (kun ei muuten nytkään ovi juuri käy). Minä asuin 10 vuotta Harjutorilla. Tärkeää oli sekin aika, ja Harjun saunassa tuli käytyä, aina yhtä nostalgisen tunnelmallista.
Voi miten iloinen olet kun sinä olet siellä ja kerroit tämän.
Kiitos.
Tämä sai hymyilemään :)
Tänään tuleekin muuten Miesten vuoro 22.50 kakkoselta :) Tuli tuosta saunasta mieleen.
Siis minä olen:DDD iloinen .Kun löysin sinut♥ja Meijerielämän.
ps sain tänään postista Detaljer hemma-kirjan-kiitos vielä vinkistä =ensimmäinen sisustuskirja meillä jota mieskin katselee juuri.
Maalaat sanoillasi elävän, herkän ja koskettavan hetken ohi kiitävästä elämästä, ihmisistä ja tunnelmista. Sana novelli nousee mieleen, jos kirjallisuutta ajattelee.
Kiitos taas kerran lukuelämyksestä ja herättämistäsi tunteista. Melkein näin kaksi vanhaa kaverusta silmilläni, tai siis näinkin, mutta tietysti vain oman mielikuvani heistä. :)
Aurinkoista ja leppoisaa pääsiäistä sinulle.
Kaunis ja liikuttava kirjoitus.
Kirjoitat aina niin kauniisti isästäsi.
Ystävyys on hämmentävä juttu. Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä kuinka vaikeaa on hyväksyä se muutos, joka ihmissuhteissa, ystävyydessä aina väistämättä välillä tapahtuu, kuinka löytää toinen taas uudestaan.
Kiitos Lumikko!
Onnellista pääsiäistä sinulle!
Kiitos kaikille, ette tiedäkään, miten paljon ilahdutatte lempeillä sanoillanne.
Ja tuo Millankin mainitsema Miesten vuoro-dokumentti tulee muuten uusintana sunnuntaina -siinäpä vasta hieno elokuva miesten välisestä ystävyydestä, suosittelen lämpimästi!
liikuttava tarina. ystävyys on niin arvokasta, sellainen oikea ystävyys. lujaa ja lämmintä.
outi, kiitos, niin se on. Aika harvinaista myös.
Lähetä kommentti