keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Se on sitten kevät

Mietin tänään Marja-Liisa Vartion kirjoja ja niiden nimiä.
Se on sitten kevät
Hänen olivat linnut
Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö

Aloin muistella muitakin kauniita kirjannimiä.

En soisi sen päättyvän
Kyyhky ja unikko
Ja pesäpuu itki
Jumala on kauneus
Kuolismaantie
Laulu laululta pois
Ellei vehnänjyvä kuole
Kuin surmaisi satakielen
Maailma on sana
Samurai nukkuu
Niin kovaa se tuuli löi
Varjo tai kevyt valo
Maa on syntinen laulu
Solveigin laulu 
Ja meille jäi kiireetön ilta

Monet konjunktiolla alkavia. Useimmat kotimaisia. Senköhän takia halusin lukea nimenomaan kotimaista kirjallisuutta yliopistossa?

Kirjojen nimillä on aina ollut minulle suuri merkitys. Lapsena visioin tulevia kirjojani jo ennen kuin osasin kirjoittaa (ensimmäiset "kirjani" olenkin sanellut vanhempieni toimiessa kirjureina). Myös nimiä keksin varastoon: Pöllö joka ei huhuillut, Rusetti ei lähde päästäni, Varpaastani tulee verta. Ainakin viimeisestä minulla oli omakohtaista kokemusta, todennäköisesti myös keskimmäisestä.

Sattumalta törmäsin tänään nimipohdintaan myös täällä. Jennikin on mieltynyt Vartion kirjojen nimiin.

Entäs Sinä, minkä kirjan nimi aiheuttaa läikähdyksen sydänalassa?

Kuvat mökiltä.

28 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Kirjojen nimiä on ihana pohtia. Juuri tänään kommentoin Jennillekin, kuinka paljon pidän mm. seuraavista kirjan nimistä: Naiset katsovat vastavaloon ja Kirottu ajan katoava virta. Myös Kuin surmaisi satakielen on hieno, samoin Rakkaus on saari, Lumi peittää setripuu ja Anna minun rakastaa enemmän ovat ihania. Toisaalta pidän yksinkertaisista nimistä, kuten Totta tai Kiireettömyys.

Sinä olet siis lukenut kotimaista kirjallisuutta? Minä opiskelin kirjallisuutta aineopintojen verran (periferiayliopistosamme ei eritelty kotimaista ja yleistä kirjallisuutta) ja vaihdoin sitten pääainetta. :)

Hippokampustaja kirjoitti...

Tanssilattia vuorella, Tanssiinkutsu, Hämärän tanssit - Saarikosken ihania runokirjanimiä...

Lumikko kirjoitti...

Katja, niin on :) Tuo Naiset katsovat vastavaloon on hieno, vaikken ole koskaan mitään Haahtelalta lukenutkaan. Samoin Ihanat naiset rannalla!

Yksinkertaisetkin ovat hyviä. Itse yhdistän kaikki -myys ja -muus-päätteiset aina Kunderaan (joku taisi yhdistää ne Saisioon siellä Jennin kommenttilootassa).

Juu, luin kotimaista kirjallisuutta ehkä noin 30 opintoviikon verran. Opettajat kannustivat kovasti jatkamaan, mutta ne pakolliset lukulistat alkoivat kerta kaikkiaan ahdistaa niin paljon, että vaihdoin sitten pääainetta minäkin. Kaunokirjallisuuden lukemiseni rampautui vuosiksi, sillä minulle tuli riittämätön tunne lukijana (olen vielä aika hidas lukija). Se kummittelee vieläkin joskus esim. kirjablogeja selaillessani. Edelleenkin minun on vaikea lukea mitään "pakon edessä", mikä on vähän hankalaakin, kun kirjoitan myös kirjallisuuskritiikkejä silloin tällöin.

Lumikko kirjoitti...

Hippokampustaja, Saarikosken kirjojen nimet ovat suursuosikkejani :) Hämärän tanssit, ah! Noiden jo mainitsemieni lisäksi myös Kuljen missä kuljen, Aika Prahassa, Mitä tapahtuu todella...

Hippokampustaja kirjoitti...

Jokaisella on tämänsä...

Pienen mökin emäntä kirjoitti...

Kommentoin aihetta jo Jennillä, siellä mainittujen lisäksi tulee vielä mieleen Kun olen luonasi, Talven jälkeen valo, Ennen unta, Kun luulit unohtaneesi...

Minäkin olen suhteellisen hidas lukija ja tunnustan nyt minäkin "ahdistuvani" tai ainakin ihmetteleväni joidenkin kirjabloggaajien
lukutahtia! Ymmärrän kyllä että osa on
lapsettomia tai lapset ovat päiväunilla ja äiti itse
tekee free-lance- tai tutkijan tms. töitä, mutta silti :)

Anu ja Ninja kirjoitti...

Mua aina mietityttää dekkarin Poikien joukko tyttöjen joukossa tyhjä -nimi.

Mulla oli joku muukin ajatus, mutta mun nuoret seuralaiset keskeyttivät ajatuksenjuoksun. Palaan, jos muisti palaa.

anu

Pienen mökin emäntä kirjoitti...

Ai niin, minäkin luin kotimaista sivuaineena ja ne kirjalistat olivat todellakin liioittelua! Toki laaja kirjallisuudenhistorian tuntemus on hyväksi, mutta kuka ehtii lukea yhden kurssin (5ov.) aikana 32 kirjaa? Tämä on varmaan kyllä muuttunut tutkinnonuudistuksen myötä, kun sisältöjä on muutenkin kevennetty.

Pääaineessani yleisessä kirj.tieteessä luettiin nimensä mukaisesti enemmän teoriaa ja vähemmän kaunokirjallisuutta. Ajatus kai oli, että laaja lukeneisuus hankitaan sitten vapaa-ajalla :).

Karenina Unska kirjoitti...

Vaikka hittikirja onkin, niin äkkiseltään mieleeni tuli Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs). Kirjan lämmin herkkyys ui mieleen jo kirjan nimestä.

Lumikko kirjoitti...

Pienen mökin emäntä, Talven jälkeen valo on ihana. Niin on muuten myös erään Bergmanin elokuvan nimi (suomeksi): Talven valoa. Ruotsiksi se on ihan tylsä Nattvardsgästerna eli ehtoollisvieraat.

Nii-in, kateellisena ihmettelen minäkin toisten lukutahtia. Kotimaisen kirjallisuuden kirjalistat olivat kyllä mahdottomia tällaiselle perfektionistille kuin minä. Vähän veikkaan, ettei kukaan muukaan saanut luettua klassikkotentin 32 kirjaa kannesta kanteen. Tai jos sai, niin sillä lukukaudella ei sitten paljon muita suorituksia voinut kertyä. Ehkä kirjallisuudenopiskelijoiden oletettiinkin lukevan kirjat kursorisesti..?

Opiskellessani kirjallisuutta tajusin, että tulisin aina kokemaan jonkinlaista "alilukeneisuutta", jos päätyisin esim. kustannusalalle töihin tai kirjallisuudentutkijaksi. En halunnut sellaista taakkaa elämääni. Myöhemmin olen miettinyt, että se oli ehkä tyhmää perfektionismia. Toisaalta, näkeehän sen kirjablogeistakin, että monet tosiaan lukevat paljon enemmän (ja nopeammin?) kuin minä.

anu, onpa jännä dekkarin nimi, en ole ennen kuullutkaan.

Karenina, totta, tuossa nimessä on sekä lämmintä lempeyttä että laulullisuutta. Se on kääntynyt kivasti suomeksi, kun on niin monta ällällä alkavaa sanaa :)

RuusuLiisa kirjoitti...

Supisen Liha tottelee kuria..kun luulit unohtaneesi..Seboldin oma taivas..hmmmm..mitäs vielä. No ainakin Swiftin Ei tästä maailmasta.

Lumikko kirjoitti...

RuusuLiisa, Liha tottelee kuria on kyllä iskevä, taisin aikoinaan hankkia kirjan omakseni aika lailla pelkän nimen perusteella.

Iines kirjoitti...

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Downshifter Molly kirjoitti...

Nuoruuteni Pariisi, Liian myöhään vesipääsky, Kesäkirja, Kunpa joku odottaisi minua jossakin, Viiniä keittiössä, Kaikki mitä rakastin, Kahvila Taivasten Valtakunta, Niin kauas kuin yötä riittää, Nimeni on punainen, Tummien perhosten koti, Perjantain huvila, Tunnustan eläneeni, Kerro minulle Zorbas...

Kaikki paitsi kauniita nimiä, hyviä kirjoja. Kai keksisin näitä loputtomiin, minkä ihanan iltapuhteen tästä sainkaan:) Kirjoista aina ajattelen, että niihin saisi helposti kulumaan yhden ihmiselämän. Minä luin yläasteella ja lukiossa kotimaista, useita teoksia viikossa. Nykyisen luen lähes pelkästään käännettyä, miksihän muuten.

Minna kirjoitti...

Lapsesta (tai varhaisteini-iästä, ehkä) asti on mielikuvitustani kutkuttanut Susan Cooperin Pimeä nousee -fantasiasarjan eka osa "Yllä meren, alla kiven".

Muistan, että mietin silloin usein, että mitä se tarkoittaa, mitä se haluaa kertoa ja miksi juuri se lause on kirjan nimi. No, kysymyksiin vastauksen saa kirjaa lukiessa, mutta siltikin muistan pohtineeni, että miksi juuri tuo nimenomainen lause.

Olen aina rakastanut fantasiakirjoja ja juuri se laji on se, joka saa minut vaipumaan lähes transsiin lukiessa. Unohtamaan kaikki ympäristöstäni, unhotamaan syömisen, nukkumisen ja kaiken muun. Ehkä juuri siksi lähes kaikki sydänalaa läikähdyttävät nimet minulla ovat fantasiakirjallisuudesta. Lukukokemukseni rajuus saa myös kirjojen nimet jäämään merkityksellisiksi.

Luin muuten Pimeä nousee sarjan (sehän on siis lasten- ja nuortenkirja Viisikon tapaan) viime vuonna uudelleen ja kaikesta naiviudesta huolimatta nautin niistä edelleenkin. Olin jo autuaasti unohtanut sarjan, varhaisteini-iästäni on jo yli neljännesvuosisata, mutta löysin pokkariversiona 3 ekaa kirjaa ja nimen nähdessäni muistin taas ne muistot vuosien takaa.

Ja pesäpuu itki on myös yksi, jonka muistan lapsuudestani kotikirjahyllystä. Vieläkin usein äidilläni käydessä huomaan katsovani sen kirjan selkämystä. Siinä on jotain kiehtovaa.

Marikka kirjoitti...

Metsän seinä on vihreä ovi (Risto Rasa) on lempparini.:) Juhani Peltosen kirjat Näköisveistos ruumiskirstusta, ja Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä koskettavat kirjan niminä muuten vain.

Helinä kirjoitti...

Minuun teki aikoinaan vaikutuksen kirja nimeltä "Birdy" tosin voi olla, että kannen kuvakin vaikutti vahvasti siihen, että päätin sitten lukea koko opuksen. Pitkään tosin vain mietin kirjaa hiljaa mielessäni, ennenkuin sen luin. En pettynyt sisältöön, päin vastoin, mutta kirjasta tehdystä elokuvasta en pitänyt yhtään.
Hienoja kevään merkkejä kuvissa täällä!

Pienen mökin emäntä kirjoitti...

Molly mainitsi monta ihanaa nimeä! Yksi kirjailija, jonka kirjojen nimistä pidän lähes poikkeuksetta, on Merete Mazzarella. Luen Mazzarellaan suomennoksina, mutta alkuperäiset nimet on yleensä käännetty aika tarkkaan (vaikkei sillä tässä nyt niin merkitystäkään). Esim. Ensin myytiin piano, Esitettävänä elämä, Silloin en koskaan ole yksin, Kun kesä kääntyy, Illalla pelataan Afrikantähteä, Matkalla puoleen hintaan...

Hämmennyin nyt ihan tuosta motiivistasi vaihtaa pääainetta, Lumikko... Luulen, että sopisit kustannusalalle ihan hyvin :). Ja parempi lukea ajatuksella se mitä lukee. Mutta toivoisin kyllä vuorokauteeni enemmän tunteja
lukemiseen!

Lumikko kirjoitti...

Iines, se on kyllä monimerkityksinen nimi kirjalle.

Molly, minäkin mietin tuota Célinen Niin kauas kuin yötä riittää, se on hieno. Samoin Tunnustan eläneeni, joka on yksi ensimmäisistä kirjannimistä, johon muistan kiinnittäneeni huomiota vanhempieni kirjahyllyssä (en kylläkään ole lukenut Nerudan muistelmia).

Minäkin luin nuorena aikuisena paljon kotimaista ja nykyään enimmäkseen käännöskirjallisuutta, mikähän siinä tosiaan on.. Joskus oikein ikävöin kotimaisia kertojia 1950-90-luvuilta; sitä uudempi kotimainen kirjallisuus on jäänyt mulle aika vieraaksi, tai siltä ainakin tuntuu.

Kirjailijatar kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus. Minusta tuo Rusetti ei lähde päästäni on aivan nerokas, loistava kirjan nimi.

Minulla muuten ihan sama. En pysty lukemaan pakon edessä. Minä nimittäin kahlasin sen yleisen kirjallisuustieteen loppuun asti, kaikki ne kirjapinot...huhuh. Nyt luen vain, jos todella haluan, huvittaa.

Minä pidän vaikka näistä: Vetää kaikista ovista, Elämisen sietämötön keveys, Jumalat juhlivat öisin, Saatana saapuu Moskovaan. Voi tosin olla, että monissa kirjoissa nimi komppaa kirjan kanssa. Jos sen on lukenut ja pitänyt, pitää ehkä nimestäkin.

Lumikko kirjoitti...

Minna, nyt palautit mieleeni ison joukon nuortenkirjoja, joiden nimet tekivät vaikutuksen silloin varhaisnuoruudessa. Tykkäsin silloinkin kotimaisista, etenkin Hellevi Salmisesta, Uolevi Nojosesta ja Taru Väyrysestä/Mäkisestä. Elämä on ehkä, Röönpöök, Neljä päivää Napsolahtisen elämästä, Kymmenen pistettä neitsyydestä... Ihailen edelleen erityisesti näitä kolmea nuortenkirjailijaa.

Minulla on täällä kotona toinen fantasihullu, A-P ei juuri muuta luekaan :) Itse en ole oikeastaan fantasiaa koskaan lukenut, paitsi Tolkienia ja Tripodien aika-trilogian. Niin ja Narnia-kirjoja ja Ihmemaa Ozia, kai nekin voi laskea fantasiaksi..?

Olisikin hauskaa lukea jotain (varhais)nuoruuden lemppareita nyt uudestaan. Yliopiston lasten- ja nuortenkirjallisuuden kursseilla tuli luettua jotain (mm. Anni Swania ja muumeja, Nalle Puh ja Liisa Ihmemaassa) mutta esim. suursuosikkejani Rauha S. Virtasta ja S.E.Hintonia en ole lukenut sitten teini-iän.

Clarissa kirjoitti...

Aikoinani, kun opiskelin yleistä kirjallisuustiedettä, luin samalla vauhdilla kuin olen huomannut monen kirjabloggaajan tekevän. Vähitellen olen hidastanut vauhtia, en voi enää hypätä välittömästi kirjasta toiseen. Niin sitä muuttuu. Kirjojen välissä luenkin sitten rästiin jääneitä lehtiä:)

Kauniita nimiä on näköjään kirjamaailma täynnä,kuten kommenteista näkyy. Mitähän vielä? Laulu ihanista silmistä (P.Mustapää), Pidä rastaan laulusta kiinni (Aale Tynni), Valossa näkyy kirjoitus (Niilo Rauhala), Ei kaipuuta ei surua (Merete Mazzarella), Kultainen muistikirja (Doris Lessing), Sadan vuoden yksinäisyys ( Gabriel Garcia Marques), Intohimo olemassaoloon (Lassi Nummi)...

Lumikko kirjoitti...

Marikka, Risto Rasa on ihana :) Juhani Peltosen kirjannimet ovat kyllä veikeitä, minullakin on yksi lahjaksi saatu runokokoelmansa hyllyssä: Pitkää, omalaatuista rykimistä.

Helinä, Birdystä tulee heti mieleen sellainen vähän reppana, jotenkin haavoittunut ihminen/lintu/niiden yhdistelmä. 22 Pistepirkon Birdy-niminen kappale on ehkä parasta, mitä Suomessa on tehty (siis (pop)musiikillisesti).

Lumikko kirjoitti...

Pienen mökin emäntä, Mazzarellalla on hyviä nimiä, etenkin tuo Silloin en ole koskaan yksin on jotenkin niin lohdullinenkin (ja tosi!).

Niin, minulla oli nuorempana kaikenlaisia harhaluuloja (työ)elämästä; ehkä kuvittelin, että kaikki muut olivat niin paljon lukeneempia tai muuten kultivoituneempia, että aika helposti olin aina luovuttamassa. Vasta myöhemmin tajusin, etteivät muut ihmiset välttämättä ole yhtään sen etevämpiä tai "parempia"; toisilla vain on enemmän rohkeutta ja itseluottamusta kuin toisilla.

Sinänsä en kyllä usko, että olisin ollut onnellinen kustannusalalla: epäilen, että olisin pohjimmiltani kuitenkin halunnut kirjoittaa itse ja pahimmassa tapauksessa katkeroitunut ko. ammatissa.

Lumikko kirjoitti...

Kirjailijatar, hihih, noista nimistä kyllä huomaa hauskasti lapsen maailman mittakaavan :)

Eeva Joenpellolla on hienoja kirjannimiä, vaikka yhtään kirjaa en ole häneltä lukenut. Ihan totta, että jos rakastaa kirjaa, tod.näk. rakastaa myös sen nimeä. Tarttin Jumalat juhlivat öisin on muuten siitä harvinainen kirjannimi, että se on paljon hienompi suomennettuna -alkuperäinenhän on vähän tylsä: Secret History.

Clarissa, täällähän on oikein kirjallisuustieteilijöiden kokoontumisajot! Minulla se tosiaan jäi sitten vain sivuaineeksi, vieläpä aika repaleiseksi kokoelmaksi opintoviikkoja.. Otin niitä kursseja, jotka kiinnosti ja jätin pakollisia suorittamatta.

Tuo Valossa näkyy kirjoitus oli minulle uusi, kaunis.

Anonyymi kirjoitti...

Kumpi parempi: Hiljainen Don vai Hiljaa virtaa Don?
Itse pidän jälkimmäisestä.

Ei sen nimen niin erikoinen tai "haettu" tarvitse olla tehdäkseen vaikutuksen. Vai oliko se sittenkin se sisältö, joka teki nimestäkin merkityksellisen. Vaiko sisältöön nähden liian suuri nimi, joka petti?..

-p-

Jenni kirjoitti...

Pöllö joka ei huhuillut! :) Tuo nimi alkoi heti huhuilla minulle, aloin miettiä, millainen kirja tuo olisi. Hienoja kirjannimiä tässä postauksessa/keskustelussa. Esim. Hämärän tanssit on tosiaan todella upea!

Kun minä opiskelin kotimaista kirjallisuutta (avoimessa yo:ssa) jokin vuosi sitten, kotimaiset klassikot, tosiaan 32 kappaletta, saattoi lukea aika kursorisesti, sillä opettaja avasi hyvin kirjojen sisältöä ja kirjallista merkittävyyttä. Samoin käytin nettiä ja kirjallisuustieteellisiä opuksia tukenani: jotenkin ajattelin, että tulee tuntea ko. kirjat, ei osata niitä ihan ulkoa. Osan klassikoista luin sitten kunnolla, osan tuolla lailla tutustuen. Jotain kirjaa en tainnut edes saada käsiini, niin lue siinä sitten.

Joka tapauksessa minusta oli ihanaa harrastaa kirjallisuuden opiskelua ja olen aivan harmissani, ettei avoimesta löydy enää kursseja, joita voisin suorittaa! Yliopistoaikana jätin yleisen kirjallisuustieeen kurssin kai kolmesti kesken, joten aika (=minä) ei ollut ilmeisesti kypsä tuolloin.

Lumikko kirjoitti...

p, Hiljaa virtaa Don on minustakin parempi. Kirjan nimi voi tehdä vaikutuksen, vaikkei sisältöä tuntisikaan; aina ne eivät siis kulje käsi kädessä.

Jenni, hih, nyt minäkin aloin miettiä sitä pöllötarinaa. Jotain masentunutta olisi ehkä lähtökohdassa, ehkä kirjan pöllö olisi vähän niin kuin Tove Janssonin näkymätön lapsi mutta löytäisi lopulta "oman äänensä" ja oppisi huhuilemaan :)

Tuo on varmaan ollut järkevä tapa suorittaa kurssi, lukea osa huolella ja perehtyä loppuihin sitten pintapuolisemmin. Minulle kirjallisuudenopiskelussa antoisimpia olivat toisaalta sellaiset kurssit, joilla pääsi (syvä)analysoimaan itse jotain tekstiä (muistan mm. kirjoittaneeni yhdestä Sirkka Turkan runosta 15 sivun analyysin!), ja toisaalta sellaiset kurssit, jotka olivat vähintään yhtä lähellä psykologiaa/filosofiaa kuin kirjallisuustiedettä.