lauantai 18. kesäkuuta 2011

Mukavuudenhaluisen köyhäilijän matkavinkit, osa II

No niin, tässä vihdoin lisää niitä lupaamiani matkustusvinkkejä köyhäilijöille. Nämä ovat nyt melkomoisen niksipirkkamaisia ja saavat minut epäilemättä vaikuttamaan nörtimmältä (ja pihimmältä!) kuin olenkaan, mutta väliäkö hällä. Suurin osa vinkeistä on varmasti itsestään selviä, mutta saattaahan joukossa olla joku uusikin oivallus jollekulle.

*Todellinen köyhäilijä huomioi maan hintatason jo matkakohdetta valitessaan. Euroopassa halvinta on edelleen idässä ja etelässä, kalleinta pohjoisessa. Keski-Euroopassa on joitakin hyvinkin edullisia kohteita, kuten Berliini, jossa sekä asuminen, syöminen että liikkuminen on halpaa. Pääkaupungeissa hintataso on yleensä korkeampi kuin muualla maassa.

*Kalleimmissakin kohteissa on kuitenkin mahdollista budjettimatkailla: kannattaa selvittää opaskirjojen tai netin avulla jo etukäteen esimerkiksi edullisten ruokapaikkojen sijainteja. Monissa kaupungeissa on kokonaisia kaupunginosia, joissa on hiukan edullisempaa kuin muualla. Nämä ovat usein entisiä työläiskaupunginosia, joissa asuu paljon opiskelijoita, taiteilijoita ja muita pienituloisia.

*Suosi julkista liikennettä. Taksi lentokentältä hotellille/keskustaan voi tulla kalliiksi, kun taas junalla tai bussilla voi päästä hyvinkin edullisesti. Jos valittavissa on yksityisen kuljetusfirman bussi tai julkisen liikenteen bussi, jälkimmäinen on melko varmasti halvempi.

*Jos lomailet suuressa kaupungissa ja joudut käyttämään julkista liikennettä paljon, kannattaa ostaa jonkin sortin sarjalippu. Vaihtoehtoja on useita ja niihin kannattaa perehtyä heti ensimmäisenä päivänä; siten sarjalipusta tai useamman päivän lipusta saa suurimman hyödyn.


*Jos matkakohteessa on käytössä jokin muu valuutta kuin euro, selvitä kurssi tarkasti. Jos kurssi ei ole tiedossa tai käsityksesi siitä heittää, voi kaikki osoittautua jälkikäteen kalliimmaksi, kuin olit kuvitellut. Tietämällä tarkan kurssin vältät ylihintaiset ostokset.

*Yksi hyvä keino noudattaa "kurssikuria" on tehdä itselleen muistilappu, johon merkitsee tavallisimmat hinnat: esim. minkä verran kyseisen maan valuutalla on euro, minkä verran 10 euroa, 20 euroa, 50 euroa jne. Kun lappua kuljettaa kukkarossa mukana, tavaroiden ja palveluiden hinnat on sen avulla helppo kääntää euroiksi.

*Jos olet opiskelija, älä unohda opiskelijakorttia kotiin. Sillä saa tavallisesti alennusta museoiden ja muiden kulttuurilaitosten sisäänpääsyistä.

*Pakkaa huolellisesti, niin et joudu turhaan ostamaan paikan päältä tavaroita, joita et pidemmän päälle tarvitse kahta (tai useampaa) kappaletta.

Shoppailu

*Vaikka ulkomailla shoppailu on kivaa, kannattaa kuitenkin olla tietoinen siitä pienestä eksotiikkalisästä, joka saattaa helposti vaikuttaa myös mielikuviin ja -haluihin. Ainakin isompien ostosten kohdalla voi olla järkevää kysyä itseltään: olisinko tästä tuotteesta näin innostunut, jos olisimme nyt Suomessa? Jos tuntuu siltä, että tuotteen haluttavuus perustuu enemmän ympäristöön kuin itse tuotteeseen, se kannattaa jättää kaupan hyllylle.

*Jos käytät säännöllisesti rahaa johonkin, joka on matkakohteessasi selkeästi halvempaa kuin Suomessa, niin maltillinen hamstraus voi olla ihan järkevää. Itse olen ostanut ulkomailta esim. vitamiineja (pore), koska ne ovat lähes kaikkialla halvempia kuin Suomessa.

*Myös ulkomailla shoppaillessa kannattaa pitää mielessä se vaihtoehto, että saman tuotteen voi saada halvemmalla netistä. Tämä pätee ainakin kirjoihin, levyihin ja dvd-elokuviin.


Syömiset ja juomiset

*Hotellit veloittavat usein erikseen aamiaisesta. Jos hotellin tarjoama maksullinen aamiainen ei ole erityisen runsas ja maistuva, sitä ei tavallisesti kannata ottaa. Pienemmällä rahalla ja paremmin syö jossain kahvilassa.

*Ruokapaikkaa valitessa kannattaa välttää pääkatuja, keskeisiä aukioita ja muita turistirysiä. Mitä keskeisempi paikka, sitä kalliimmat hinnat. Hyvä neuvo on ottaa selvää, millä alueilla ja missä ravintoloissa paikalliset ruokailevat; siten löytää paitsi kohtuuhintaisia myös viihtyisiä paikkoja.

*Kahvila-aamiaisen tai ravintolassa nautitun lounaan korvikkeeksi kannattaa välillä harkita leipomoiden, take away-paikkojen tai ihan tavallisten ruokakauppojen antimia. Esimerkiksi Pariisissa boulangerie löytyy melkein joka korttelista, ja niistä saatavat herkulliset pikkusuolaiset tai -makeat eivät yleensä ole hinnalla pilattuja.

*Useissa ravintoloissa ateriat voivat olla kohtuuhintaisia, mutta juomat järjettömän kalliita. Tämä pätee etenkin alkoholittomiin ruokajuomiin (pullovesi, virvoitusjuomat). Siispä: älä mene janoisena ravintolaan. Janojuomat kannattaa ostaa pienistä kulmakaupoista ja juoda tasaisesti pitkin päivää, jolloin ravintolassa ei ole pakko ostaa litran vesipulloa, joka saattaa maksaa saman verran kuin karahvi viiniä.

*Pulloveden sijaan ravintolassa voi pyytää vesijohtovettä. En kuitenkaan suosittele herkkävatsaisia litkimään kraanavettä litratolkulla edes sellaisissa maissa, joissa veden laadun pitäisi olla ok. 

*Monet ravintolat mainostavat edullisia kolmen ruokalajin menuita, mutta pöydässä tarjoilija ei hiisku niistä sanaakaan. Se ei tarkoita sitä, etteikö menu olisi tilattavissa; niitä täytyy vain rohkeasti kysyä.

*Ateriointirytmiä kannattaa miettiä, jos haluaa säästää syömisissä. Runsaalla aamiaisella voi pärjätä myöhäiseen päivälliseen tai aikaiseen illalliseen asti ja skipata lounaan kokonaan. Vastaavasti myöhään nautitun lounaan jälkeen ei välttämättä tarvitse enää illallista. Eri asia on tietenkin se, jos nimenomaan haluaa nauttia herkuttelusta mahdollisimman usein.

*Halpalentoyhtiöiden koneissa ei tarjota maksuttomia aterioita, joten kaukaa viisas ottaa eväät mukaan lennolle.


Ilmaisia nähtävyyksiä

*Kaikissa kaupungeissa on paljon ilmaisia huvittelumahdollisuuksia, nähtävyyksiä ja levähdyspaikkoja. Pelkkä flaneeraus eri kaupunginosissa on tietysti antoisaa, mutta jos katujen tallaus alkaa kyllästyttää, voi hakeutua vaikkapa hautausmaalle, puistoon, joen/järven/meren rannalle, kirjastoon, ulkoilmakirpputorille, kirkkoon/synagogaan/moskeijaan tms.

*Kaikissa museoissa ei ole pääsymaksua lainkaan, tai pääsymaksu koskee vain näyttelyitä mutta ei peruskokoelmaa. Maksullisissakin museoissa on monesti ilmaispäiviä, esim. kerran kuussa. Niistä tiedotetaan museoiden kotisivuilla ja usein ne mainitaan myös matkaoppaissa. Ilmaispäivinä kannattaa kannattaa varautua suurempiin ruuhkiin.

*Etenkin vanhat ja perinteikkäät tavaratalot ja kauppahallit ovat nähtävyyksiä sinänsä, eikä niissä kiertely edellytä ostamista. Esim. Lontoon Harrodsin ruokaosasto on paikka, jossa riittää ihmeteltävää.

*Yliopistotkin ovat usein nähtävyyksiä; näkemistäni esim. Sevillan (entinen tupakkatehdas, Carmen-oopperan tapahtumapaikka), Firenzen, Granadan ja Dublinin yliopistot ovat tehneet vaikutuksen. Yliopistojen kirjastotkin ovat usein kurkkaamisen arvoisia.

*Puoli-ilmaista on matkustaa raitiovaunulla tai bussilla ympäri kaupunkia. Niihin voi hypätä ihan summa mutikassakin, körötellä vaikkapa reitin päättärille ja takaisin lähtöpaikkaan. Näin tulee nähneeksi kaupunginosia, joita ei muuten näkisi.

Itä-Euroopan kaupungeissa myös neuvostoaikaisia betonilähiöitä voi pitää nähtävyyksinä, joihin pääsee niin ikään helposti julkisilla. Liken Sankarimatkailija-sarjassa ilmestyneet Tallinnan ja Helsingin matkaoppaat keskittyvät nimenomaan ratikkamatkailuun.

Julkisilla voi matkustaa myös kaupungin ulkopuolelle, vaikkei olisikaan mitään päämäärää. Matka sinänsä on päämäärä, jos haluaa vain nauttia maisemista.

***

Postauksen lentoja ja hotelleja käsitellyt ykkösosa löytyy täältä.
Kuvat toissa kesän Italian matkalta.

Viinibaari Ravennassa. Viinilasillisen hintaan kuului antipasto-lajitelma.

8 kommenttia:

Mustikkatyttö kirjoitti...

Olipas hyviä vinkkejä! Jos tässä vielä lähden/ pääsen joskus ulkomaille, hakeuden ensitilassa taas tarkemmin tutustumaan tähän mainioon kirjoitukseesi. :)

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Nämä molemmat köyhäilijän matkavinkit -postauksesi ovat aivan mainioita, palaan niihin varmasti sitten, kun asia on ajankohtaisempi :). Kiitos näistä!

Unknown kirjoitti...

Kiitos! Aihe ei ole vieras, mutta ehdottomasti muistuttamisen arvoinen. Aasia & Afrikassa Malawi tuli tutuksi hyvin ohkasella lompakolla ja tulos oli erinomainen. Mm..kodeissa majoitusta kiinalaismaaseudulla emännän vieressä (samassa sängyssä, heh!) ja liftailua + ylisiä kulkuneuvoja..

Oi kun kaipaankaan sitä! Nykyään reppumatkailu on muuttunut perhelomiksi Tanskassa, puoliskon sukulaisten luona.. Huohh, ei siinäkään mitään vikaa, mutta "hieman" erilaista hommaa. Ei ole tarvinnut nukkua rautatieasemalla penkillä yötä, heh!

Olisi kivaa lukea jostain sun ns. ohuen lompsan matkasta!

Maria kirjoitti...

Kiitos näitävinkkejä tarvitsemme heinäkuulla!

Mustikkakummun Anna kirjoitti...

Sattuipa mukavasti tämä sun kirjoituksesi, koska olen eilisen ja tämän päivän suunnitellut matkaa, joka ehkä - ja toivottavasti - toteutuu elokuun loppupuolella. Vaihtoehtoina ovat Varsova ja Riika. On pakko lähteä suhteellisen pienellä budjetilla matkaan, jos aikoo yleensä päästä mihinkään. Näistä sun vinkeistä (kuten myös osassa I esitetyistä) on hyötyä, vaikka joitakin on tullut jo aiemmin testattua (kuten muutakin vähällä rahalla elämistä).

Me on tehty muutama reissu halpalehtoyhtiöiden koneilla eikä mulla ole mitään valittamisen aihetta. Budapestissa käytiin viisi vuotta sitten Sterlingillä (kun se silloin vielä liikennöi) ja otettiin asunto firmalta, joka vuokraa loma-asuntoja (just nyt en sen firman nimeä muista). Vuosi sitten keväällä taas hyödynnettiin Air Balticin edullista lentoa Kuopiosta Riian kautta Milanoon. Nytkin on tarkoitus käyttää Air Balticin palveluita.

Lumikko kirjoitti...

Mustikkatyttö, ajattelin ensin että vinkkini saattavat olla niin itsestään selviä, ettei maksa vaivaa tehdä koko postausta (vaikka menin lupaamaan)... Kiva kuulla että olivat hyviä!

Maria, ole hyvä :) Täällähän nämä säilyvät, jos jonain päivänä tulee käyttöä.

anni, omista _todella_ ohuen lompsan matkoistani on jo melkoisesti aikaa, mutta kivahan niitä olisi täälläkin muistella! Minulla on kokemusta vain Euroopasta, en ole sitä kauemmaksi koskaan päässyt.

Oi, onko miehesi tanskalainen? Olin vuoden vaihto-oppilaana Tanskassa peruskoulun ja lukion välillä, joten se on vähän niin kuin toinen kotimaani :)

Maria, luinkin blogistasi, että teillä on Pariisin matka tulossa -ihanaa!!

Anna Elina, mukava kuulla että on hyötyä :) Mulla ei myöskään ole valittamisen aihetta, paitsi Ryanairista (lähinnä olemattoman tiedotuksen ja täydellisen joustamattomuuden vuoksi). Air Balticilla on tosi edullisia lentoja ja laaja kohdevalikoima. Toivottavasti Riikan/Varsovan matka toteutuu!

Mustikkatyttö kirjoitti...

Aikoinani asuinkin puolisentoista vuotta ulkomailla, tarkemmin sanottuna Tartossa, mutta moneen vuoteen en ole päässyt ulkomaille matkustelemaan. Niinpä tuntuu, että mikäli tässä vielä joku kerta pääsen, niin monien asioitten ajattelu täytyy aloittaa perusteellisesti uudestaan. Muillakin voi olla samantapaisia tilanteita.

Enemmänkin matkustelleet voivat taas löytää jonkun vinkin tai virikkeen, jota eivät ole tulleet ajatelleeksi! :)

Lumikko kirjoitti...

Mustikkatyttö, totta, jos ei ole vähään aikaan matkustanut minnekään, voi tuntea olevansa vähän ruosteessa :) Tartto on ihana kaupunki, minäkin olen käynyt siellä monesti (en tosin moneen vuoteen).