Tiedättekö sen tunteen, kun näkee tai kuulee jotain mielettömän kaunista, jonka nimeä ei tiedä eikä sillä hetkellä välitäkään tietää, mutta myöhemmin kaipaa kuitenkin sitä nimeä ja on valmis kääntämään vaikka kaikki kivet sen löytääkseen?
Niin voi tietysti käydä ihmisten kanssa, kun tajuaa miten helposti ja peruuttamattomasti kerran kohdatut voivat hukkua miljoonien ihmisten mereen. Yhtäkkiä nimi on ainoa mahdollisuus pitää kiinni, pysyä jäljillä.
Useammin niin kai kuitenkin käy elämysten kanssa, tai esineiden. Nähtyjen ja kuultujen, taulujen, laulujen, elävien kuvien ja kuolleiden runoilijoiden.
Kadonneita kappaleita varten oli aikoinaan radio-ohjelma, jossa Jake Nyman etsi hukatuille nimiä. Nyman tiesi valtavan paljon ja puhui rauhoittavalla äänellä. Kuuntelin Kadonneen levyn metsästäjiä niin kuin Onnenpäivääkin aina sormet kasettinauhurin rec-näppäimellä, valmiina vangitsemaan löytyneet aarteet. Tiesin, että ohjelmaan soittaneet tekivät samoin. Siellä koettiin liikuttavia hetkiä.
Näin kesällä Tukholmassa mielettömän hienon kankaan. Otin pari kuvaa sillä verhoilluista esineistä, mutta en tullut kysyneeksi nimeä. Ei sillä silloin ollut väliä.
Kun eilen huomasin kirjastosta lainaamassani lehdessä kuvan Stig Lindbergin Lustgården-kuosista, olin varma että kesällä näkemäni kankaan oli suunnitellut sama henkilö. Nyt halusin tietää nimen. Pienellä salapoliisityöllä se löytyi: Melodi.
Melodia.
 |
| Stig Lindbergin maailma on sukua ainakin Tove Janssonin, Laila Zinkin ja Björn Winbladin luomille hahmoille. Kuvat otettu kesällä Tukholmassa (Malmstenbutiken, Strandvägen 5 B). |
10 kommenttia:
On kaunis :)
Täällä toinenkin yökyöpeli... eikös ole :)
Tosi kaunis satumainen kangas.
Se ilo on ihana kun saa selvitettyä tehtävän.
Työkaverillani ja minulla oli kerran mahdoton tehtävä kirjaston musiikkiosaston nuorelle miehelle. Meidän pomolla oli synttärit ja meidän piti järjestää juhla ja sinne musiikki ja tiesimme, että hän pitää sellaisesta kappaleesta, jossa lauletaan "hey, hey"... englanniksi. Ei muistettu yhtään muuta, se vain että nainen sen laulaa. Sitä me sitten hyräiltiin kymmeniä kertoja sille nuorelle asiakaspalvelijalle ja poika mietti, totesi kyllä myös aika monta kertaa, että monessa kappaleessa lauletaan noin. Ja meidän heihei-hyräily kyllä kuulosti aika säälittävältä rääkkymiseltäkin. Hänpä oli kuitenkin niin taitava, että sai selvitettyä lopulta kappaleen, löysi sen vielä sivukirjastosta ja hankki sen pikana sieltä meille (kylläkin vanhemmat virkailijat hieman valittivat sellaisesta pikahankinnasta, kun ei se kuulunut normaalitoimenpiteisiin), mutta niinpä se kappale löytyi. Se oli Annie Lennoxin se I saved the world today...jotain sellaista :) Me oltiin niin onnellisia, pomo onnellinen ja pojalle me vietiin lahja ja käytiin kertomassa kirjaston johtajalle, miten mukava ja taitava asiakaspalvelija heillä on töissä :)
Se on jäänyt mieleen, se onnellinen tunne, kun kappale selvisi.
Tulipas pitkä kommentti, tuli vain mieleen niin elävästi tuo muisto, sinun salapoliisitehtäväkirjoituksesta :)
Hahaa! Minullakin on pala tuota ei enää tuntematonta kangasta. Erään ilmaistorin tyynyn nurjalta ratkottu talteen.
Hieno kangas, tarinallinen. Pidän kovasti blogistasi, tuli ihan ikävä c-kasettejakin. :)
Hersyttävän mukava kangas:) Kiva, että löysit sille nimen ja tekijän.
Ihana kangas! Pidän kovasti noista ruotsalaiseten suunnittelemista kankaista. Ihmettelen aina sitä, että vaikka niissä olisi kuinka paljon värejä tahansa lopputulos on pehmeän harmooninen. Svenskt tenn myy myös kauniita kankaita, havittelen aina niitä siellä käydessäni.
Minulle käy myös usein noin, herään vasta myöhemmin ajatukselle jonka ohitse olen kulkenut. Kiva kun löytyi :)
Upea, mystisen erikoinen ja hauska!
himalainen, ihana tuo kertomuksesi. Entisenä asiakaspalvelijana tiedän, että se kirjastovirkailijalle viemänne lahja pelasti pojan päivän ja pomolle kehuminen kruunasi sen. Asiakaspalvelutyössä joutuu kohtaamaan aika paljon nuivaa ja tylyä asennetta, ja kaltaisesi kivat asiakkaat ovat henkireikä.
Jokke, oho, aikamoinen löytö ilmaistorilta! Kangas on nimittäin hurjan arvokasta. Muutenhan olisin ostanut tyynyn itselleni, mutta kun hinta oli tähtitieteellinen :)
Katja, kiva kun kommentoit; sitä kautta löysin sinun blogiisi ja pidin siitä heti! Täytyy tulla paremmalla ajalla oikein olemaan. Mullakin on ikävä c-kasetteja, olen jopa ajatellut etsiä omani kellarikomeron kätköistä ja testata, josko osa vielä toimisi...
Seija, eikös olekin :) Nyt se on tavallaan vielä hienompi, kun sillä on tarina.
Marie, niin minäkin, etenkin 50-luvun kankaista. Svenskt Tennissä kävin myös kuolaamassa ihanuuksien perään; harmi vain että hinnat ovat niin päätähuimaavia...
Iines, nimenomaan jotenkin mystinen ja leikkisä samaan aikaan :)
Lähetä kommentti