Kirjailija.
2. Ketkä olivat sarjakuvien tai piirrettyjen lemppareitasi?
Varhaisin muisto piirretyistä on parrakas Rosvo Rudolf. Kahdesta karhunpojasta kertova Jaki, vuoriston karhu oli tärkeä, samoin Pikku Kakkosessa tullut Piilomaan pikku aasi, jossa ei tainnut olla sen kummempaa animointia, ainoastaan kuvia kirjasta, mutta joka oli suorastaan hypnoottisen vangitseva, jännittävä ja surullinenkin. Kaikki TaoTaot, Maija Mehiläiset ja Nils Holgerssonit tuijotin tietysti myös.
 |
| Kuva täältä. |
Aku Ankka meille tuli vuosia ja serkkujen luona luin taskukirjatkin. Yhtä Mikki Hiiri-tarinaa pelkäsin kuollakseni, siinä Mikki ja Musta Pekka olivat vauvoja, ja Mikki muistaakseni varastettiin kehdostaan.
3. Lempileikkisi?
Pienenä tykkäsin rakentaa majoja. Piirsin ja tarinoin tauotta. Retuutin nukkeja.
Vähän vanhempana pidin kauppaa. Etenkin irtokarkkeja tykkäsin myydä, siis pikkukiviä, nappeja, legoja sun muita nippeleitä.
Naapurin Tiinan kanssa meillä oli ompelukerho ja salapoliisikerho. Tein iskälle silmälasikotelon tilkuista ja maalarinteipistä. Neulaa ja lankaa en käyttänyt ompelukerhossa lainkaan. Salapoliisikerhossa lähinnä vakoiltiin.
4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Varmaan silloin kun täytin yhdeksän, ja meillä oli oikein lastenkutsut. Ongintakin oli. Voi tietysti olla, että synttärit ovat jääneet muita paremmin mieleen siksi, että päivästä on valokuvia.
5. Mistä urheilusta pidit?
En kai oikein mistään. Ehkä hiihdosta. Jos uimahallissa tai järvessä pulikoimista voi pitää uimisena, niin siitä sitten. Pyöräilyä en osaa mieltää urheiluksi, koska pikkukaupungissa kaikilla oli pyörät alla. Myöhemmin tykkäsin juosta.
 |
| Jaki ja Nuka, kuva täältä. |
Ihan pienenä tykkäsin ainakin Kirkasta, Riki Sorsasta ja Mikko Alatalosta. Halusin pyhäkoulussakin laulaa Vicky Leetä.
Ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin varsinainen idoli oli kuitenkin Dingo, jonka Nimeni on Dingo-levyn eräs äitin oppilas äänitti mulle kasetille. Olin 8-vuotias, rakastin Neumannia ja hoilotin sifonkihuivit hulmuten "sinä ja minä liikennevaloissa, sinä ja minä slummitaloissa...".
7. Paras joululahjasi tai muu lahja, jonka olet saanut?
Murri. Olin toivonut lahjaksi keskikokoista, vaaleanruskeaa ja surullisennäköistä nallea. Sellainen löytyi. Iän myötä Murrista on tullut raihnainen: toinen korva repsottaa, nenänpää on kulunut ja turkki takkuinen.
8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Paljonkin. Kirjoittaa kirjan. Tulla myös elokuvaohjaajaksi ja psykologiksi. Saada kaksoset.
 Haastan lapsuusmuisteloihin kaikki kurssilaiseni eli TH:n, onnenpäiväsen, Evitan, pääpän, Torpparin, Ullan ja eddan. |
18 kommenttia:
Miten ihania kuvia, ja hirveän paljon yhteistä omien lapsuusmuistojeni kanssa! Minutkin haastettiin tähän jo aikoja sitten, mutta olen täysin unohtanut asian. Ehkä tartun siihen huomenna. :)
Voi, Jaki ja Nuka...
Ei ole totta!!! Sis uskomatonta, mutta olisi voinut olla minun kirjoittamani, 6. kohtaa lukuunottamatta, vaikka kävinkin 1n. 9-vuotiaana Dingon keikalla ihmettelemässä hurjaa menoa. Ja minulla oli rakas, vaaleanruskea koira, Murre. :) Muistan hyvin tuon Mikki Hiiri tarinan. Se oli tunnelmaltaan jotenkin outo, ja pelottava, tosiaan. Ja Rosvo Rudolfista on parhaiten jäänyt mieleen jakso, jossa kuningas ei enää halunnut ampua fasaaneja, kun näki miten kauniita lintuja ne ovat. Hauskoja muistoja!
Olenkin miettinyt sitä, että oletko koskaan ajatellut kirjoittaa kirjaa... Sulla on ihana kieli ja kaunokirjallinen tyyli. Kannatan sua jatkamaan sen haaveen elättelemistä.
Mä en ole juuri koskaan varmaan katsonut piirrettyjä tai sarjiksia, ei vaan kiinnostanut. En nykyäänkään usein tunne hahmoja mihin muut viittaavat.
Lempileikkini? Se oli varmaan (jo silloin) oleminen ja ihmettely, sitten tuli piirtäminen.
En tainnut niin pienenä ajatella mikä minusta
tulee, ammatillisesti. Hyvin myöhään alkoi pikkuhiljaa valjeta, että ylensä joksikin pitäisi tulla sitten aikuisena.
Niin kaunis tuo kuva, jossa katsot suoraan kameraan.
Minäkin aloin miettiä oliko mulla mitään lempihahmoa, siis piirretyissä tai sarjakuvissa. Sen muistan, etten tykännyt yhtään Nalle Puhin Tiikeristä. Siinä oli mielestäni jotain todella epäilyttävää.
Muistan kans tuon Piilomaan pikku aasin. Tuossa sarjassa oli jotain hurjan kiehtovaa ja samalla pelottavaa. En tiedä miksi, mutta muistan etten aina uskaltanut katsoa sitä.
Ansku, tartu! Sinäkin varmaan sitten 70-luvun lapsia..? Muistan vieläkin sen Jakin ja Nukan tunnusmusiikin, löytyy muuten Youtubesta espanjan(?)kielisenä:
http://www.youtube.com/watch?v=fnLRNmMnsqs&feature=related
Kirsi, mulle varmaan Dingon keikka oliskin ollut liian hurja, rakastin Neumannia turvallisesti etäältä... Aika hauskaa, että muistat tuon Mikki-tarinan, se on varmaan pelottanut aika monia. Tunnelma oli tosiaan outo, painajaismainen, se Mikin lastenhoitajakin jotenkin epäluotettava. Muistan, että taskukirjan kannessa oli Mikki kuninkaanviitassa valkoisella pohjalla.
Molly, oi, olen otettu! Kyllä se haave elää, enää en voi ainakaan syyttää ajan puutetta...
Inabeda, mullekin oli aika järkytys, kun jossain vaiheessa tajusin, että sen kirjailijuuden lisäksi pitäisi keksiä joku plan B. Mulla oli niin vahva se aikomus ruveta kirjailijaksi, että mitään vaihtoehtoista uraahan en sitten oikein olekaan saanut aikaiseksi, kun mikään (muu) ei ole kiinnostanut uraksi asti.
Celia, kiitos. Jännä juttu tuon Tiikerin kanssa, se häiritsi minuakin, oli jotenkin niin eri maailmasta Nalle Puhin muihin, mietteliäisiin hahmoihin verrattuna. Eikös se tullutkin sinne jotenkin myöhemmin, ei tainnut olla mukana alusta asti? Ja oliko se lapsi vai aikuinen (ne muuthan olivat ainakin olevinaan aikuisia, asuivat yksin yms.)?
Mitäköhän tämä kertoo omasta erilaisuudensietokyvystäni, että minusta Tiikeri oli liian oranssi ja liian ADHD siihen maailmaan? Hmm, pistää miettimään.
Olisiko Piilomaan pikku aasissa ollut sellainen juonikuvio, että aasin äiti oli jotenkin kadonnut tai vaarassa..? Sehän on tietysti lapselle pelottavin mahdollinen skenaario. En muista, mutta jotenkin siinä oli kyse isoista asioista, elämästä ja kuolemasta jopa. Luulisin.
Piilomaan pikku aasi on yksi minulle eniten mieleenjääneistä lastenohjelmista. Maija Karman kuvat olivat niin kauniita ja tarina ihan uskomattoman jännittävä. Olen lukenut kirjan aikuisena, pidin siitä, mutta mustavalkoiset kuvat olivat vähän pettymys sarjan värillisiin verrattuna. (Juoni menee jotenkin niin, että pikku aasi kavereineen lähtee pelastamaan isäänsä, jonka paha Muuli Mukkelis on vanginnut.)
Rosvo Rudolfia katsoin veljeni kanssa. Hän oli fani. Minäkin tykkäsin paitsi että Elli, Rudolfin vaimo, taisi olla tylsä, keitteli vaan puuroa sillä välin, kun Rudolf piti hauskaa. Vai muistanko väärin..?
Kirjoitat hienosti. Bloggaus on minusta kiehtova ilmiö, josta harvoin kuitenkin sinällään kirjoitetaan (varmaan kirjoitetaan paljonkin, mutten valitettavasti tiedä missä), joten kiinnosti todella lukea Sävyt-kirjoituksesi. Mielenkiintoisia kommentteja myös. Olen ollut täällä jo pari tuntia ja viihtynyt mainiosti. (Aion lukea kaikki bloggaus-tunnisteella merkityt, aloitin jo :)
Kivaa oli nähdä mistä bloggailet!
Heippa! Täällä mietiskelee koloratuurilaulajattaren urasta haaveillut! Minun nuoruudessani, silloin aivan varhain ei ollut idoleja saatavaksi asti. Ainoa hahmo, jonka muistan, oli Ansa Ikonen, hänestä oli tehty paperinukke, jolle voi itse piirrellä vaatteita, kun pääsi tekniikasta perille. Mutta ei Ansa mikään idoli ollut.
Opin lukemaan 5-vuotiaana, ja ensimmäisiä, pitkään viihdyttäviä olivat papan työmatkojensa piristeeksi hankkimat Tarzan-kirjat, meillä oli koko arsenaali. Länkkärikirjojen Zane Grey) kautta hän eteni Sapo-sarjan dekkareihin, joten meillä lapsilla riitti kiinnostavaa luettavaa. Melkein kaikki kirjat ovat tallella, mikäli ovat suinkin pysyneet ehjinä. Papan kirjanostointo oli aika kattava. Kirjoja tuli tasaiseen tahtiin 1970-luvulle, joten kotivierailut opiskeluaikaan jäivät lyhytunisiksi, kun niin monta uutta kirjaa löytyi.
Sarjakuvia oli sanomalehdissä, mutta niistä en ollut kovin kiinnostunut. Satukirjat eivät oikein olleet mieleeni eikä niitä kai minulle koskaan ostettukaan.
Jo varhain lapsena halusin oman maailman, siksi askartelin pöydän alla, pitkien pöytäliinahapsujen muodostamassa salapiilossa. Tavallisesti luin, mutta joskus askartelin pikkunukkeja tilkun palasista.
Televisiota ei voinut katsella, kun sitä ei ollut vielä Suomessa. Radiosta kuunneltiin Markus-sedän lastentunti ja klo 11.55 arkipäivisin lähetetty 5 min. jatkokuunnelma Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut.
Hauskoja juttuja :D
Teilläkin oli ompelukerho, toivottavasti se silmälasikotelo on yhä tallessa :) Tuli mieleen kun itse valmistin siskolleni viiden vanhana joululahjaksi pöytäliinan. Leikkasin vanhasta pöytäliinasta pyöreitä palasia jotka yhdistin liimalla yhteen, yritin kait jotenkin jäljitellä virkattua liinaa. Joskus aloin kutomaan nukelle puseroa mutta kun se tuntui niin työläältä, oikaisin. Ja pyöritin nuken käsiin ja vartaloon pelkkää lankaa, kätevää.
Majojen rakennus täytti myös mun päivät. Mutta yksi ylitse muiden oli laivan rakennus, miltei pakkomielle :) Haasteellinen juttu saada pysymään se pinnalla, ainakin siinä vaiheessa kun hyppäsin kyytiin.
Minusta piti tulla ratsastuksenopettaja. Usein kuitenkin leikin toimittajaa, tein lehtiä (niitä on yhä tallessa) ja haastattelin niihin ihmisiä. Äänitin omia ohjelmia.
Piirretyistä en muista mitään. Suosikkikirjoja olivat Vaahteranmäen Eemeli ja Pekka Töpöhäntä :)
Heh ... näistä tulisi ihana juttu tuonne omaan blogiinki ;)
luminen, ai se olikin pikku aasin isä, joka oli vangittu, muistin että äiti. Tuon Muuli Mukkeliksen nimenkin olin unohtanut, mutta nyt sen muistan, samoin siihen liittyvän pahaenteisyyden.
Rosvo Rudolfia muistan huonosti, lähinnä sen että se tuli aamulla (olisko ollut Noppa-nimisessä lastenohjelmassa?) ja että se vihreisiin pukeutunut ukonkäppänä juoksenteli ympäri metsiä. Vaimoa en muista lainkaan, eli aika tylsä on tainnut olla. Mutta mukava tunnelma siinä sarjassa oli.
Kiitos, ja kiva kuulla että olet viihtynyt, heti tosin huolestuin, että mitäköhän hölmöä olen menneinä kuukausina (bloggaamisesta tai muusta) kirjoitellut... Jotenkin tuo arkiston perässä raahaaminen tekee joskus levottomaksi, tekisi mieli sitä siistiä ja paikkailla ja karsiakin.
Tosi kivaa kun olet tullut takaisin!
TH, mielenkiintoinen katsaus lapsuuteesi. Hauskaa, että olet oppinut lukemaan Tarzaneilla! Itse opin tavutetuilla Pupu Tupunoilla, ennen kouluunmenoa myös, ja olin kova lukutoukka aikuisikään asti (opiskeluvuosina kaunokirjallisuuden lukeminen väheni, mutta on onneksi kokenut renesanssin viime aikoina).
Tuosta Sapo-sarjasta olen vallan kateellinen, sillähän on rahallista arvoakin, Suomessa on paljon keräilijöitä. Näin kesällä Helsingissä pienen näyttelynkin, joka oli koottu alkuperäisistä Sapo-sarjan kirjoista. Niiden kansikuvathan ovat upeita.
Niissä tuoleista ja vilteistä kyhäämissä majoissani minäkin istuin, omissa oloissani, varmaankin mielikuvitusmaailmoihini uppoutuneena (niitä minulla riitti).
vaarihiiri, ai sinäkin leikit toimittajaa, senhän unohdinkin mainita -minulla myös oli lehtiä joka lähtöön ja radio-ohjelmiakin tein, kuten sinäkin. Tässä blogitouhussa on varmaan jotain samaa kuin siinä lehdenteossa lapsena..?
Eemeliä luettiin mullekin lapsena. Muistan että yhden sivun yli piti aina hypätä, kun en kestänyt sitä kohtaa, jossa Liinalta (?) vedettiin hammas sitomalla se ovenkahvaan... Se herättää vieläkin väristyksiä!
Kyllä sinä Lumikko olit varmaan ihana lapsi kun olet vieläkin, vähän isompana, tosi hurmaava. Kirjailijan ura sopii sinulle. Voit ammentaa lapsuudesta muistoja ja laittaa ne sellaisenaan paperille. Seuraan vaiheitasi mielenkiinnolla.
Niin ihanat kuvat. Tuo eka etenkin, minun silmääni ihan täydellinen kuva. Kauniisti peilautuvat puut veteen ja voi, miten keskittynyt ilme ja värit ja kaikki. Tulee mieleen Maija ja Ritva Kovalaisen upea valokuvateos Kun lapsi lapsi oli.
Rosvo Rudolf ja Piilomaan pikku aasi olivat minunkin lemppareita, molempien tenho taisi olla loistavissa kertojissa. Rudolfia saa muuten cd-äänikirjoina, yhdessä on kuusi tarinaa ja kertojana samainen Jukka Virtanen. :)
Evita, voi kiitos:) Ei tässä nyt vielä mitään uraa ole, saa nähdä tuleekokaan ja mitä tulee jos tulee... Tulen kotikäynnille, niin katsotaan sitä kuvien lataamista!
Vuorovettä, kiitos ihanista sanoistasi :) Tuosta kirjasta en ole kuullutkaan, pitääkin katsoa jos löytyisi kirjastosta. Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon hevoskirjasta tykkäsin kovasti.
Kertoja juu varsin oleellinen Piilomaan pikku aasissa, ettei olisi ollut peräti Elina Salo..? Pitääkin tarkistaa asia. Ja kiitti vinkistä, en ole vielä oikein löytänyt äänikirjojen maailmaa, mutta Rudolfista/Jukka Virtasesta voisi olla hyvä aloittaa :)
ihana kuva tuo eka. luottavainen ja rohkea katse.
enpä muistanutkaan Jakia ja Nukaa ennen kuin nyt vasta. tosin en muista pidinkö siitä vai en. sen tunnarin saan kyllä edelleen päähäni.
aika monet lastenohjelmat oli mun mielestä jotenkin "epäilyttäviä". en tiedä mikä siinä oli. tai sitten mua vaan pelotti. meille tuli telkkari vasta kun olin n. 6-7-vuotias, joten ehkä ne oli vaan niin massivisia kokemuksia yhtäkkiä.
outi, kiitos, minäkin just siihen kuvaan mieltynyt, tuntuu että olen sama siinä kuvassa ja nyt.
Jakissa ja Nukassa muistaakseni kans joku orpous-tematiikka, ne on selvästi kolahtaneet silloin lapsena, siis äidittömät ja/tai isättömät.
Joo, monissa lastenohjelmissa oli kyllä jotain outoa. Osasta ei vaan tykännyt yhtään, osa jotenkin just pelotti. Mulla sama kokemus, vaikka telkkari olikin ollut "aina".
Onpa täällä käyty jo hyvä keskustelu :)
Lukaisin kirjoituksesi kiireen keskellä jonain päivänä, enkä heti ehtinyt kommentoida. Ajattelin heti "Tietysti! Ainut tuttu, joka halusi tulla kirjailijaksi!"
Tämä on huvittavaa, sillä enhän minä sinua oikeasti tunne, mutta täällä blogeissa kirjoittajat tulevat tietyllä tavalla "tutuiksi". Ja tuo kirjailija tuntuu sopivan tosi hyvin siihen mielikuvaan, minkä sinusta olen saanut. Toivon, että kirjoitat jatkossakin paljon :)
Tuulella, juu, täällä on vaivuttu lapsuusmuisteloihin :)
Niinhän täällä tullaan tutuiksi tavallaan, siitä juuri kirjoitinkin tuossa aikaisemmassa Sävyt-postauksessa, siis siitä kuinka kaikista syntyy joku kuva.
Kirjoittamista en enää jätä, sen olen päättänyt. Mulle tulee sellainen patoutunut ja tukahdutettu olo, jos en kirjoita mitään, edes päiväkirjaa tai jotain. Nyt kun olen saanut hanat auki piiitkän tauon jälkeen, juttua pulppuaa!
Lähetä kommentti