tiistai 16. marraskuuta 2010

Talviunetus


Ei oikein jaksa kirjoittaa mitään, tehdä mitään, tekisi mieli ryömiä paksun untuvatäkin alle ja ummistaa silmät, nukkua vaikka jouluun. Kohmeinen olo, jotenkin hidas. Elimistökin hidastaa.

Ei ole mikään ihme, että marraskuussa väsyttää. Luonto leikkii kuollutta, pimeys saartaa joka puolelta ja saa unihormonit hyrräämään unettavasti. Karhut vetävät sikeitä, mäyrät ottavat vähän kevyemmät tirsat. Siilit ovat ihan kanttuvei. Kilpikonnatkin nukkuvat valon vähentyessä aina vain enemmän kunnes vaipuvat hyväätekevään horrokseen.

Ihminen se vaan porskuttaa muina miehinä, valittaa väsymystään mutta hoitaa hommat, taistelee aikatauluin ja kalenterimerkinnöin talviunetusta vastaan. Ottaa beroccaa koska se auttaa olemaan askeleen edellä.

Ja kaikki ovat juonessa mukana: koulut, työpaikat ja tietenkin Talouselämä. Täydellä teholla on toimittava, viis siitä mitä luonto tekee, ihminenhän ei ole luontoa, ihminen on Ihminen!

Mikä kultakaivos pimeä Pohjola vitamiinipillereitä valmistavalle lääketeollisuudelle onkaan. Viime aikoina näkemiäni vitamiinien mainoslauseita ovat tuon askeleen edellä lisäksi olleet Jaksat olla oma itsesi, Jos arki ottaa koville, Piristy poreista ja Jos et jaksa, maksa.

Minulla ei ole mitään lisäravinteita vastaan, vaikka niitä huonosti muistankin syödä (äiti on kyllä aina tuputtamassa), mutta retoriikassa on jotain robottimaista. Mitä jos ei aina edes yritettäisi piristyä poreista vaan kiivettäisiin uuninpankolle nukkumaan?

Muumitkin ovat talviunilla, mahat täynnä kuusenneulasia. Ensi kesältä odotan Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän yhteisnäyttelyä Retretissä. Kuvassa Pietilän Rosetti vuodelta 1977 (Tampereen taidemuseo). Kuva Hesarin kulttuurisivuilta 11.11. (Jari Kuusenaho).

15 kommenttia:

Molly kirjoitti...

Kannatan tuota uuninpankojuttua!

Meillä on onneksi nyt lunta, kaunista ja valkoista. Hienoimpia ovat hetket aamuhämärissä, jos jaksaa herätä katsomaan lumen valoa. Sitten voi laittaa villasukat ja kynttilöitä, lueskella ja kirjoitella. Päivää riittää vain muutaman tunnin, ja taas on ilta. Mitä sitä enempää yrittämään, juodaan vaikka teetä pimeimmän yli.

Anna kirjoitti...

Niin, miksi ei voisi antaa pimeydelle periksi ja elää hyvällä omalla tunnolla luonnon aikataulun mukaan. Agraariyhteiskunnassa niin tehtiinkin ja elämänrytmi vaihteli vuodenaikojen mukaan, nykyään pusketaan koko ajan samaan uuvuttavaan tahtiin.

Mulla on ensimmäinen syksy "omassa rytmissä" eli en istu enää avokonttorissa koko valoisaa aikaa vuorokaudesta. Masennus ei iske ollenkaan samalla tavalla, kun voi ulkoilla päivällä tunnin verran koiran kanssa. Ja kun menee illalla aikaisin nukkumaan, niin marraskuukin tuntuu oikeastaan ihan mukavan kotoisalta ajalta.

Ensi kesän ohjelmassa on mullakin ehdottomasti Retretti!

himalainen kirjoitti...

Nyökkään oikein syvään. Niin samaa mieltä. Jopa meidän pikkukoirakin, energinen ja temperamenttinen espanjalainen, nukkuisi nyt vain sohvalla, raottolee vain vähän silmäluomiaan, eikä oikein viitsi mitään muuta kuin nostaa tassuaan rapsutuksia varten.
Minä haluan ihan samanlaista eloa.
Lämmintä ja kotoisaa. Onneksi voin vähän vaikuttaa töihin, keskiviikkoaamut ovat minun, vasta illaksi töihin. Voin tassutella villasukissa ja pyjamissa aika pitkään, huomenna se jo on. Jossain syvällä silti edelleenkin aina välillä jokin särähtää, yhteiskunnan odotukset siellä huhuilevat... pitäisi olla säännöllinen kahdeksasta neljään, kuten muutkin siellä työyhteisössä.
Sanoin viime viikolla miehelle, että haluaisin omavaraistalouteen just tämän marraskuun vuoksi. Se onkin sitten vähän haastavampi juttu.

Kirsi kirjoitti...

Asiaa! Väsyttää niin ettei jaksa edes kirjoittaa mitään... Vaikka vedänkin Mivi-totalia. Ensimmäinen vitamiinivalmiste jota olen muistanut/jaksanut käyttää yli kaksi viikkoa. Johtuu ehkä siitä että se on keltaista ja maistuu etäisesti appelsinilta.

Tuo kissataulu on aivan ihana. Kiva kun muistutit tuosta näyttelystä, täytyy laittaa korvantaa.

Lumikko kirjoitti...

Molly, aika ihanalta kuulostaa, syksy ja talvi ovat kyllä varmaan aika erilaisia siellä oikeasti Pohjoisessa, missä on vielä pimeämpää - mutta toisaalta enemmän lunta valaisemassa!

Teetä kuluu mullakin paljon, jos aion ylipäätään pysyä hereillä ja saada edes jotain tehtyä. Kahvia en juo, se kai aika hyvin piristäisi jos tykkäisi.

Olen muuten ruvennut kiinnittämään huomiota omiin sanavalintoihini, niin kuin nyt tuohon "saada edes jotain tehtyä" -joku suorittamispakon kaiku siinäkin kuuluu...

Anna, nimenomaan tuota ajattelin, että miksei voisi antaa pimeälle periksi, antoivathan ihmiset ennenkin, kun ei maalla edes ollut hirveästi tekemistä (eikä valoa) talviaikaan. Tämä nykyinen systeemi on jotenkin biologialle vieras.

Pimeän aika nimenomaan on minusta kotoisaa aikaa, ainakin jos saa hautautua kotipesään eikä ole pakottauduttava ulos pimeään liian aikaisin aamulla tai säällä kuin säällä. Mutta koulut ja työpaikat eivät tunne armoa...

himalainen, teidän koira on oivaltanut mistä tässä talventulossa on kysymys :) Olen aina ollut kova kapinoimaan tuota kahdeksasta neljään rytmiä, koska se ei kerta kaikkiaan sovi kaikille ihmisille eikä etenkään Suomen kaltaisen pimeän ja kylmän maan oloihin!

Koulusta aina myöhästelin, kun heräsin viittä vaille ennen koulun alkua. Työelämässä aamulla pimeän selkään lähteminen teki todella tiukkaa, vaikka en ole ikinä joutunut menemään ennen kuin aikaisintaan 9:ksi. Se on oikeasti ohjannut jopa työnhakua, että kuinka joustavat työajat on ja voiko tulla vähän myöhemmin. Aina tuntui vähän siltä, että muut paheksuivat rytmejäni, vaikka tein sen saman 8 h päivässä minkä muutkin.

Kiva että sulla on edes nuo keskiviikkoaamut, nauti niistä!

Kirsi, mulle vitamiiniuskovainen äitini osti äskettäin pullon Sanasolia kun olen niin laiska niiden poretablettien kanssa ja huono nielemään pillereitä. Sekin on keltaista ja maistuu appelsiinilta, muistan ottaa sitä ehkä kaksi kertaa viikossa :)

Kissa on ihana, aika mörrikkä, melkein voi kuulla sen murinan...

Kirjailijatar kirjoitti...

Minäkin sousittelisin pieniä talviunia. En itse kärsi pimeästä, mutta marraskuussa tekee kyllä mieli vähän hidastaa tahtia ja olla vaan. Ja hyvä niin. Jotenkin on kiva, että luonto tekee meille kehykset, joissa toimia. Ennen se vaan toimi paremmin, kun ei ollut tätä 8-16 työelämää.

Lumikko kirjoitti...

Kirjailijatar, luonto on kyllä aikamoinen kehystäjä :) Minäkään en kärsi pimeästä, siis sillä tavalla että masentuisin tai muuta, olen pikemminkin ollut aina sellainen kevätmasentuja vaikkakin viime vuosina onneksi vähemmän. Se, että pimeä väsyttää, ei niin haittaa etenkään nyt kun ei tarvitse jaksaa ihmeitä.

Mukavaa olemista sinne!

anja kirjoitti...

En panisi pahakseni pieniä talviunosia minäkään näin pimeänä vuodenaikana. Vitamiinitankkausta marjoista otin syksykesästä lähtien ja jatkan sitä edelleen päivittäin. Niillä saa silmät osittain auki, juuri sen verran raolleen, että pystyy tikuilla tukemaan luomet ylös! HIh. Kun aina puhutaan kevätväsymyksestä, niin onhan se kumma jos ei pitkän talvisen pimeässä porskuttelun jälkeen väsytä ketä tahansa keväisin. Pitäs lailla säätää pakollinen talviuni eikä pelkkää "tehotalvilomaa".
Toisaalta, nyt eläkeläisenä voisi olla peiton alla kenenkään huomaamatta muutaman päivän yhtämittaa. Mutta kuka pissittää koiran? Ja luulisko perikunta että nyt mummi on kupsahtanut, jos eivät huomaa peiton kohoilevan hengityksen tahdissa? Asialla on puolensa.
Oikeassa olet, väsyttää koko marraskuu. Tulispa lunta edes!

Nonna kirjoitti...

Minäkin olen tässä marraskuussa miettinyt, pitäisi vaipua horrokseen tai muuten alentaa kierroksia. Olo on ollut yllättävän energinen ja pirteä, ihan olen ihmetellyt!

Piti jo aiemmin kommentoida, että täällähän minäkin kurkin aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Nelikymppinen kotiäiti Espoosta. Elelen tällä hetkellä leppoisaa lapsiperhearkea, mutta kiireestäkin on kokemusta, johon en haluaisi palata...

Mukavia uuninpankkohetkiä!

Lumikko kirjoitti...

anja, vitamiinitankkaus marjoista onkin mitä suositeltavinta vaikka itse olen toistaiseksi ollut aika huono hyödyntämään lähimetsiä ja pöpelikköjä... eikä lääketeollisuus pääse hyötymään siivellä ;)

No, ei mulla oikeasti ole mitään sen enempää vitamiineja kuin lääkkeitäkään vastaan, joskus vain häiritsee se, miten vitamiineja markkinoidaan piristeinä ja "ihmelääkkeinä". Ja niihin tuhlaavat rahojaan myös sellaiset ihmiset, jotka saavat ihan riittävästi hyviä ravintoaineita ruoasta.

Sellainen laki olis kyllä hyvä, joka mahdollistaisi talviunet halukkaille :)

Nonna, minäkin olen usein loka-marraskuussa yllättävänkin puuhakas, etenkin yöaikaan, mutta kyllä joku sellainen yleishitaus tai -uneliaisuus kuuluu mulla myös tähän pimeyden lisääntymiseen.

Kivoja marraspuuhasteluja sinne Espooseen!

vaarihiiri@gmail.com kirjoitti...

Horroksessa itse kukin. Meillä on kudottu villasukkaa jos toista. Se on niin näppärää eikä tarvitse pohtia liian monimutkaisia. Raita toisensa jäljeen ja se on siinä, päivä päivältä lähempänä kärkeä :)
Välillä toki käyty työn ääressä ja taas jatkettu.
Blogokin on jääny vähän paitsioon, mutta taas tulee se päivä kun jaksaa ... :) Ja siitäkin tulee sitten taas yhtä hyvä fiilis kuin villasukista ... eletään ja ollaan juuri näin, tehdään sitä mikä siinä hetkessä tuottaa sen mielihyvän, tätä yritän "opiskella" :)

Lumikko kirjoitti...

vaarihiiri, minä kun en osaa lainkaan kutoa, virkata tai neuloa, koulussakin aina isotäti teki mulle kaikki pakolliset sukat ja lapaset valmiiksi. Ei kerta kaikkiaan löydy lahjoja multa siihen, olin jo ala-asteella tukiopetuksessa (!) ketjusilmukoiden takia, kun muut olivat matikan... Mutta ihailen kovin muiden neulomuksia, paria käsityöblogiakin seuraan kuvien takia.

vaarihiiri@gmail.com kirjoitti...

Lumikko, en minäkään peruskoulussa kutonut :) Äitini kutoi ne pakolliset villasukat, pyörittelin vain pelkkiä sukkapuikkoja oppitunneilla :) Ehkä sain sitten kuiteinkin jotain "lahjoja" vanhemmiltani ja päätin vuosi sitten etten elä enää sukulaisten, naapureiden ynnä muiden hyväntahtoisten villasukkien varassa vaan yritän haalia sen taidon jostain esiin ja tekaisin elämäni ensimmäiset villasukat ! Tällä hetkellä on tuota pikaa valmistumassa kolmannet :D (varret on tosin mitoitettu polveen saakka, myös miesten sukissa !) Ettei mitään nilkkasukkia vaan jos kutomaan ryhdytään niin tehdään sitten siihen tyyliin että ne oikeasti lämmittäää.
Lainasin kirjastosta kirjoja ja aloin yksinkertaisesti vaan perehtymään villasukkien salaperäiseen ja monimutkaiseen maailmaan :)

Jokainen osaa jotain jota ei kukaan muu.

Onneksi :)

Lumikko kirjoitti...

vaarihiiri, aikamoista, minä en usko että oppisin kirjoista kutomaan, mutta mistä sitä tietää. Villasukkien maailma vaikuttaa tosiaankin kovin monimutkaiselta.

Pitkävartiset ovat kyllä parhaita, mulla yleensä sellaiset alla ja sitten vielä vähän väljemmät lyhytvartiset päällä (meijerillä on todella kylmät lattiat).

Niin, onneksi jokainen on jossain hyvä. Aivan varmasti :)

vaarihiiri@gmail.com kirjoitti...

Ollaan vähän niinku vanhuksia :) Minäkin tykkään pukeutua lämpimästi. Vanhuksilla on aina monenlaista töppöstä ja säärystintä jaloissa, oma kutomia, joskus kauan kauan sitten ja parsittuja. Ennätys ... yhdellä mummolla oli seitsemät kalsarit (villahousut mukaan laskettuna) päällyshousujen alla :) Varmaan mun tulevaisuuden kuva :)