maanantai 13. kesäkuuta 2011

Tilastojen pauloissa

Tilastot ovat kiinnostaneet minua vuodesta 1996 lähtien. Sosiologian perusopintoihin kuulunut väestötieteen peruskurssi oli monien mielestä pakkopullaa, mutta minusta se oli yksi kiehtovimmista kursseista, joille olen koskaan osallistunut.

Powerpointit odottivat vielä keksimistään, joten katsoimme kalvoja kalvojen perään. Tilastoja syntyvyydestä, kuolleisuudesta, hedelmällisyydestä, sairastavuudesta, itsemurhista, rikollisuudesta, koulutuksesta, ties mistä. Käyrät puhuivat korutonta kieltä, joka jätti paljon tulkinnanvaraa. Tilasto alkaa elää vasta tultuaan tulkituksi.

Harkitsin jopa erikoistumista väestötieteeseen, mutta ongelmaksi olisi ennen pitkää muodostunut matemaattinen lahjattomuuteni tai laiskuuteni. Kompastuin tilastomatematiikkaan melko varhaisessa vaiheessa opintojani. Vedin johtopäätökset: minua kiinnostavat nimenomaan valmiit tilastot, ei niiden laatiminen.

Tämän pitkän johdatuksen jälkeen päästään postauksen varsinaiseen aiheeseen eli Bloggerin tilastoihin. Nyt kun tiedätte taustani, voitte kuvitella, kuinka kiinnostuneena seuraan blogieni synnyttämiä tilastoja. Kiinnostukseni ei ole niinkään määrällistä, vaan laadullista. Tulihan minusta sitten loppujen lopuksi kuitenkin humanisti.

Haun avainsanat on suosikkikohtani Bloggerin tilastoissa. Ylivoimaisesti useimmin tähän blogiin on tultu googlettamalla sana meijerielämää (3 161 kertaa). Lasten piirroshahmot ovat hämmästyttävän hyvin edustettuina kärkikymmenikössä: Rosvo Ruudolf, Kurnu ja Loikka sekä Jaki ja Nuka ovat kiinnostaneet monia. Myös kukkakuvia kaivanneet ovat päätyneet toisinaan tänne, mutta pelkään pahoin tuottaneeni heille lievän pettymyksen.

Suosittuja hakuja ovat olleet myös elämä ilman rahaa, jaffa juliste ja mummon keittiö. Kuvittaja Kaisi Koivumäki on houkutellut paikalle koko joukon ihmisiä.

Näitä suosituimpia hakuja kiinnostavampia ovat kuitenkin yksittäiset haut. Vai mitä sanotte vaikkapa näistä:

Vaikka se joskus hidastaakin virtaa
Mä tunnen taas lumouksen
Pitkän iän salaisuus
Mitä Dingon laulua Kirsi esittää
Pakkanen saa mut epävireeseen
Merkitys sanalle lumottu
Onnellinen tässä hetkessä
Köyhät on kamalia (!?)
Maitotonkan arvo
Liian nuorena
Merestä syntynyt miljoonasade
Täältä takaa tähtitaivaan, häntääni mä heilutan

Aika paljon tänne on tultu hidastamiseen ja kohtuullistamiseen liittyvillä hauilla:

Elämän hidastaminen työelämässä
Vaatimaton elämäntyyli
Miten elää ilman rahaa

... ja niin edelleen. Näitä on oikeastaan päivittäin.

Erityisen ilahtunut olin eräästä viime viikolla tehdystä hausta:

Keuhkoahtaumatautia sairastavan omaisena

Jos joku voi siihen saada täältä vertaistukea, niin olen enemmän kuin iloinen.

Toinen kiinnostava kohta tilastoissa liittyy liikenteen lähteisiin: mistä osoitteista tai miltä sivustoilta ihmiset tänne ohjautuvat.

Ylivoimaisesti eniten on tultu Googlen kautta, seuraavaksi eniten Blogilistan kautta. Hyvänä kolmosena on ihana Pilvitarhan paja, joka lähettää luokseni paljon lukijoita joka päivä. Päivin Matkalla Kotiin tuo kävijöitä neljänneksi eniten ja viidentenä on Maelkan Unelmien mummonmökki.

Kuudenneksi eniten täällä on käyty Marikan Pientä elämää etsimässä-blogista, seitsemänneksi eniten Marian Mamman uunista ja kahdeksanneksi eniten jo kuopatusta Alice in Wonderland-blogista, jota luotsannut Liisa istuskelee nykyään Mummon akkunalla. Yhdeksänneksi vilkkaimpana liikenteen lähteenä on toiminut värikäs Jokkemaa ja kymmenenneksi eniten luonani on käyty Downshifter Mollyn luota.

Kun katsotaan hieman tuoreempia tilastoja eli viimeisen kuukauden ajalta, yllä mainittujen lisäksi Anna Elinan Vielä yksi rivi ja Nonnan Apinalandia ovat tuoneet huomattavan määrän kävijöitä.

Kiitos ja kumarrus kaikille Meijerin suuntaan vilkuttaville liikenteenohjauksesta! Linkitys on ele, joka lämmittää.

Teksteistäni ylivoimaisesti suosituin on edelleen Hyvä terveys-lehden pääkirjoituksesta inspiroitunut Hidasta vähän mutta älä liikaa. Kakkosena on parhaita suomalaisia rock-kappaleita jäljittänyt Rock on rajaton riemu, joka roikkuu jatkuvasti luetuimpien listalla (syystä, jota en ymmärrä; haun avainsanatkaan eivät tarjoa vastausta tähän mysteeriin).

Kolmantena on kiivaan keskustelun synnyttänyt Mikä olisi sen mittaluokan onnettomuus, että se näkyisi blogimaailmassakin?. Top kympissä on myös neljä muuta bloggaus-aiheista postausta.

Vielä yksi tilastoista löytyvä kuriositeetti. Kävijäni ovat enimmäkseen Suomesta, mutta myös Virosta, Saksasta ja Belgiasta on vierailtu ahkerasti. Näitä kolmea maata selkeästi harvemmin mutta kuitenkin mainitsemisen arvoisesti täällä piipahdetaan Yhdysvalloista, Britanniasta, Tanskasta, Hollannista, Venäjältä ja Sveitsistä.

31 kommenttia:

Mustikkakummun Anna kirjoitti...

No, onpa mukavaa, että olen saanut ohjattua lukijoita ihanaan blogiisi. :-)

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Kiva postaus! Tunnustan olevani yhden listaamasi mystisen hakusanayhdistelmän takana ;).

Sirkka kirjoitti...

Kyllä niitä tilastoja on mielenkiintoista tarkastella.

Nonna kirjoitti...

Oi hitsi, minä olen autuaan tietämätön, että noin paljon tilastoja blogeista on edes olemassa. Täytynee lähteä tutkimaan. Saa nähdä, löydänkö!

Anonyymi kirjoitti...

Tää on kyllä niin lukemisen arvoinen blogi, että ei ihme että kiinnostusta herättää, kirjoitukset on mielenkiintoisia.

Liisa Mummonikkunalta nyt ei pääse kirjautumaan joten laittaa kommentin näin.

Lumikko kirjoitti...

Anna Elina, ilo on minun puolellani :)

Pienen mökin emäntä, nyt tulin uteliaaksi! Jotenkin luulen, ettei se ole ollut ainakaan tuo "köyhät on kamalia" :)

Sirkka, eikö vain :)

Nonna, toivottavasti teit hauskoja löytöjä!

Liisa, voi kiitos!

jaana kirjoitti...

Itse olen aina saanut kylmiä väreitä (negatiivisia sellaisia) kaikista tilastotieteeseen liittyvästä, mutta on sitä näköjään mahdollista käyttää myös hauskasti;)

Ja minä olen varmaan se, joka Venäjältä käsin vierailee luonasi.

Anonyymi kirjoitti...

Muut lukemani blogit on 'hömppää'; sisustusta ja kauniita tavaroita & kuvia. Sinun blogisi on harvinaisuus, jota jaksan lukea. Asiaa, joskus hyvinkin kriittisesti, mutta sellaisella otteella kirjoitettu, että tälläinen 'tavallinenkin tallaaja' jaksaa lukea maailmanparannuksestasi! Hyvä linja, pidä se!

Terv: hidastaja mukavuudenhalusta ja perheen ehdoilla

Anonyymi kirjoitti...

Ja kirjoitusvirheet maustavat kommenttiani ;-)

t: ed.

Tiina Konttila kirjoitti...

Tilastoja on hauska seurata, joskaan en tee sitä oman blogini kohdalla usein. Tulen niistä jotenkin vähän levottomaksi.

Sellainen sosiologinen tieto että minun kotikaupunkini (ei nykyinen) on ollut ihan oppikirjassa esimerkkinä tilastopoikkeamasta: siellä on enemmän körttisiä (ja kepulaisia myös, luulisin) kuin missään muualla. Tämä siis 90-luvun puolivälin tieto. Saattaapi olla ettei ole enää ihan ajantasalla :)

Aura Illumina kirjoitti...

Tilastot ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta se niiden laatiminen... huhhuh. Juuri tuosta syystä en aikoinaan pyrkinyt lukemaan psykologiaa. Onneksi sosiaalipsykologia olikin mielenkiintoisempaa, eikä sinne vaadita tilastomatematiikkaa.

Olen myös ihmetellyt ja naureskellutkin noita hakusanoja, joilla blogeihini päädytään. Tuollaista runoutta ei kyllä omalle kohdalle ole sattunut, millä sinun blogiisi on päädytty. "Mä tunnen taas lumouksen" vau. :)

milla kirjoitti...

Onpa hauskoja ja suloisiakin nuo yksittäiset hakusanat/lauseet :) Minäkin joskus muistan vilkaista tilastoja, en kovin aktiivisesti siis seuraa. Kaikista kivoin on katsoa maa/paikkakunta-tilastot, että mistäpäin on käyty.

sanna kirjoitti...

Mäkin tykkään tilastoista. En kamalan intohimoisesti, mutta tykkään kuitenkin. (Intohimoisesti tilastoihin suhtautuva aiheuttaa kyllä huvittavia ja karikatyyrisiä mielikuvia;)) Mielenkiintoni herättää myös ympyrä- ja pylväsdiagrammit. Ne oli suunnilleen ainoita asioita mitä tykkäsin tehdä matikassa. Mutta tilastojen laatiminen..tyydyn lukemaan tilastoja.:)

Ihastuttava hame tuossa kuvassa.

Lumikko kirjoitti...

jaana, luulin pitkään, että ulkomailta käydään lähinnä "vahingossa", kunnes tajusin että iso osa kävijöistä on varmaan muualla asuvia suomalaisia. Ja virolaiset pystyvät tietysti seuraamaan suomalaisia blogeja, kun kieli on niin samankaltainen.

Ai sinä asut Venäjällä? Jännää! Tiesin kyllä, että asut "toisen tähden alla", mutta en että missä maassa (en ole seurannut blogiasi alusta asti).

Anonyymi hidastaja, kommentistasi tuli tosi hyvä mieli, kiitos! Kiva kuulla, että jaksat lukea juttujani.

Pilvitarha, olet siis kasvanut körttien keskellä! Minun entinen kotikaupunkini oli (on?) myös tilastopoikkeama: se oli Suomen sosiaalidemokraattisin kaupunki.

Aura, luulen että aika monien haaveet psykan opiskelusta ovat tyssänneet tilastomatematiikkaan... Itse en voinut ikinä edes harkita ko. ainetta. Tosin sosiaalipsykassakaan tilastotieteeltä ei ainakaan Helsingin yliopistossa välty: tilastotieteen peruskurssi on pakollinen.

Joo, hakusanoissa on välillä sellaisia helmiä, että olen jo pitemmän aikaa kirjoittanut parhaimpia ylös :)

milla, niinpä :) Ai näkyykö jostain paikkakuntatilastotkin? Minä olen löytänyt vain maatilastot. Ne ovat kyllä kivoja.

Lumikko kirjoitti...

sanna, ehkä minäkin vähän liioittelin innostustani; en nyt ehkä puhuisi ihan intohimoisuudesta omallakaan kohdallani. Vaikka toisaalta: olen kyllä keskusteluissa se, joka usein sanoo "tilastollisestikin" tai "uusimpien tilastojen mukaan" tai "näin just sellasen tilaston, jossa..." :D Aika karikatyyrinen mielikuva tulee kieltämättä mieleen!

Maatuskahame on ikivanha, pidän sitä nykyään vain kotona/pihalla.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Miten se menikään - vale, emävale, tilasto :)

Voin kyllä uskoa, että tilastotieteestä selkiää monenlaista mielenkiintoista! Sekin on kiintoisa pointti että mitä kaikkea mahdetaankaan tilastoida ja mitkä kaikki elimet / virastot vetävät niistä johtopäätöksiä ja mihin tarkoituksiin.

On aina erityisen mukavaa lukea ulkomaalaisten vieraiden käynneistä!

Minulla on tänään vierailtu Suomen lisäksi Saksasta, Tanskasta, Irlannista ja Yhdysvalloista.

Blogissasi parasta on mielestäni btw se kun kirjoittelet hyvin moninaisista aiheista.

Olet siis laaja-alainen ihminen! :)

Lumikko kirjoitti...

Hoo Moilanen, tuttu sanonta :) Tilastoihin ei tosiaan kannata suhtautua minään totuutena, mutta kyllä niillä on paljon kiintoisaa kerrottavaa.

Laaja-alainen, hmm... Taidan olla sellainen tyypillinen humanisti, joka tietää vähän kaikesta mutta ei paljon mistään :) Paitsi ehkä elokuvista.

Clarissa kirjoitti...

Niin, hakusanoista pitäisi kyllä näkyä, minkätyyppistä blogia kirjoitamme, mutta jos tilastoihin on luottaminen, haetaan minua bloginimeäni lukuun ottamatta ylivoimaisesti eniten sanoilla kesäloru tai kalevalanpäivän askartelu tai vanha aapinen:)? - tänään esim. Itävallasta, Saksasta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Belgiasta ja Sveitsistä. Mielenkiintoista kylläkin, mutta kesälorua etsivät pettyvät kyllä pahasti, kun löytävät sen blogistani:) Olen hiukan kateellinen noista lauseista/sanoista, joilla blogiisi on tultu. Ne ovat melkein runollisia ja kuvastavat hyvin mitä Meijerielämä sisältää.

Lumikko kirjoitti...

Clarissa, eihän sitä tiedä, ehkä kesälorusi on juuri sitä mitä ovat hakeneetkin :)

Runollisia ovat, mutta olen tosiaan kerännyt ne vähän pitemmällä aikavälillä. Se vasta olisikin jotain, jos yhdessä päivässä tulisi tällainen hienojen hakujen potti! Enimmäkseen hakusanat ovat kyllä paljon arkisempia.

Mustikkatyttö kirjoitti...

Ihana kirjoitus taas ja kommentit samoin! Minäkin tiirailen suurella kiinnostuksella sitä millä hakusanoilla blogiini tullaan...välillä on ollut tosi herkkiä lauseita välillä taas ihan hassuja tai jopa hieman, hm ... järkyttäviä.

Kerran löysin netistä thai-kielisen (jos oikein muistan ) käännöksen ja alkujohdannon blogiini. Olin ihan ihmeissäni. Mutta tosiaan jossain vaiheessa itsekin aloin tajuta, että suurin osa ulkomailta tulleista lukijoista saattaa olla tietenkin ulkosuomalaisia. Olen nyt itsekin ihastunut monien muualla asuvien suomalaisten blogeihin.

Yksi alue, joka minuakin kovasti kiinnostaa on kirjallisuus. Välillä mietin, että kannattaisiko perustaa monta blogia, kun on monia kiinnostuksen kohteitakin vai olisiko parasta pitää vain yhtä, jossa teemat saattavat alkaa rönsyilemään entisestään. En ole vielä päättänyt, luultavasti pysyttelen yhdessä. Ainakin tässä sinun blogissasi aiheiden monipuolisuus ja jouheva tarinankulku miellyttävät kovasti! Yllätyksellisyydessäkin on oma viehätyksensä! :)

Hippokampustaja kirjoitti...

Minulla näkyy parin kuukauden tilastoissa pari hauskaa hakusanaa: ruotsalainen joogasukka / kelta puna raidallinen sähkölanka / kaunis pahanhajuinen kukka. Rakastan tilastoja, numeroita, lukuja - toisaalta olen hyvin epätekninen ja epämatemaattinen...

Anonyymi kirjoitti...

Wordpressillä on myös hyvät tilastot. Mun blogiini on päädytty eniten sen omalla nimellä mutta seuraavaksi eniten hakusanalla 'keskittymisharjoituksia', seuraavaksi eniten sanalla 'rinnat'.
Ja sitten on kaikenlaista räsymatoista vapisevaan naiseen ja ruokien nimiä ja ihmisten nimiä jne.

Jokke kirjoitti...

Hyvään blogiin on hyvä ohjata :) ja minusta on kiva kun on erilaisia asioita esillä. Vaikka Jokkemaa on "käsityöblogi" niin olisi ihan tylsää, jos kaikki linkit olisi vain toisiin "samanlaisiin". Niin kuin vaikka neuleblogeissa tahtoo olla luvussa vain toisia neuleblogeja. T. vaihtelunhaluinen erikoisuuksien tavoittelija

milla kirjoitti...

Juu, näkyy siellä, siis itse katselen tilastoja google staticsilta.. onko niitä muitakin?

Lumikko kirjoitti...

Tiinuliinu, tuo käännösjuttuhan on aika huikea, minä en ole ikinä törmännyt vastaavaan omien blogieni kohdalla!

Ymmärrän hyvin tuon "yksi vai monta blogia"-pohdinnan. Minullahan on myös dekkariblogi, mutta sillä on (minulle itselleni) aivan erilainen funktio kuin tällä. Kirjoitan sinne kirja-arvioita, mutta en mitään henkilökohtaista. En ole myöskään pyrkinyt mitenkään "verkostoitumaan" kyseisen blogin kanssa, ja olenkin aina suorastaan hämmästynyt, jos sinne tulee kommentteja. Sen funktio minulle ei ole sosiaalinen, se on enemmänkin sellainen harvakseltaan päivittyvä lukupäiväkirja ja "työn jatke", josta parhaassa tapauksessa on iloa/hyötyä muillekin. Tänne taas kirjoitan ihan eri lähtökohdista, henkilökohtaisemmin ja pohdiskelevammin. Kirja-arvostelut eivät istuisi tänne, vaikka niitä on joskus ehdotettu.

Hippokampustaja, "kaunis pahanhajuinen kukka" :D Epätekninen ja -matemaattinen minäkin olen, ja silti tilastot kiinnostavat. Ei niiden "lukemiseen" oikeastaan tarvita matikkaa.

piilomaja, vai "rinnat"..? Voin kuvitella, että sijoittuu tilastoissa korkealle, ainakin jos sana on ollut postauksen otsikossa :)

Jokke, minustakin erilaisuus on blogimaailman suola. Olen itse asiassa vähän ihmetellytkin joidenkin bloggaajaryhmien keskittyneisyyttä niihin "oman alan" blogeihin (kuten nyt nuo mainitsemasi neuleblogit), luulisi että se kävisi pidemmän päälle ahtaaksi/tylsäksi.

milla, ai jaa, minä katselen ihan vaan näitä Bloggerin omia tilastoja, jotka tulivat joskus viime kesänä muistaakseni..? Löytyvät siis tuolta ulkoasusivun ylälaidasta, melko keskeltä/oikealta.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Voi että! Siis ensiksi sitä, kuinka kiehtovasti kirjoitit blogisi tilastoista ja toiseksi sitä, kuinka hauskaa keskustelua tänne kommentteihin on virinnyt. :)

Minäkin rakastan tilastojen tutkailemista silloin, kun saan olla lukijana. Tilastojen laatiminen on luonteelleni liian pikkutarkkaa (yhdessä työpaikassani jouduin/pääsin sitä tekemään). Mutta tilastojen lukeminen on aina niin antoisaa. Katsoitko näitä ihan Bloggerin omista tilastoista vai käytätkö Google Analyticsia?

Nuo yksittäiset hakulauseet ovat kyllä suloisia. Mitä kaikkia reittejä ihmiset tänne päätyvätkään! Minun blogiini on Bloggerin tilastojen mukaan haettu aika tylsästi kirja- ja leivontajutuilla.

Pilvitarhan kommentista tuli mieleeni, että minunkin vanha savolainen kotiseutuni on kepulaista ja körttiläistä, mutta ei varmaan kuitenkin koko Suomen eniten-sellaisia.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Äh, olitkin jo edellisessä kommentissasi vastannut, että katsot Bloggerin omia tilastoja. :) Niin minäkin. Yksi tuttavani kehui sitä Analyticsia, mutta mahtaisiko sieltä aukeava tieto olla jo liikaa? Bloggerin omalla jää hauskasti varaa mielikuvituksellekin.

Lumikko kirjoitti...

Katja, minä en ollut edes tietoinen tuosta Google Analyticsistä; tähän mennessä (ja varmaan jatkossakin) nämä Bloggerin omat tilastot ovat tarjonneet ihan riittävästi hupia.

Kepulaisuus ja körttiläisyys kulkevat sitten ilmeisesti käsi kädessä :) Körtit ovat aina olleet "lempiherätysliikkeeni", jos niin voi sanoa. Ei perustu mihinkään liikkeen syvällisempään tuntemukseen, ainoastaan mielikuviin.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Körtit ovat avarakatseisempia kuin muut herätysliikkeet, luulen. Minä sympatiseeraan heitä kovasti.

Svea kirjoitti...

Minä päädyin blogiisi ihan blogilistan kautta ja iloitsen löydöstäni. Blogisi tarjoaa paljon ajateltavaa, luin kerralla tekstit tammikuulle saakka.

Lumikko kirjoitti...

Katja, voi olla. Minua viehättää myös se yksinkertainen estetiikka; körttejähän on jonkun verran kuvattu esim. vanhemmassa maalaustaiteessa. Ja ymmärtääkseni eivät ole lainkaan lähetyshenkisiä, mikä on aina plussaa.

Svea, voi kun kiva! Huh, miten jaksoit kahlata läpi niin monta postausta..? Olen otettu :)