Lumi on jo peittänyt

Country Living 10/2010.

Vuoden viimeiset käsillä. Lumi jatkaa päättäväistä piiritystään, monet valittavat mutta minua ei haittaa, saa herätä aikaisin aamulla lumiauran kolahduksiin. Huomenna ajelen kaupunkiin, menen junalle vastaan, se tuo A-P:n kotiin vanhempiensa luota.

Alennusmyynneissä kauppa käy kiivaana, luin lehdestä, mistä niitä tarpeita riittää. Vaikka olihan minullakin ihan oikea tavaran tarve, tai kaksikin, ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Molemmat liittyivät palelemiseen. Oikean tarpeen tunnistaa siitä, että on kylmä, nälkä, jano tai muuten tukalaa. Minulla oli liian ohut takki ja varpaat aina jäässä. Lämmin, hupullinen untuvatakki ja vuorilliset nahkasaappaat ovat tehneet talvipakkasista ja lumessa tarpomisesta nautinnon.

Ostan kyllä muuhunkin kuin tarpeeseen. Lähinnä kirjoja ja lehtiä, joskus jotain pientä kaunista. Tiedon, kauneuden ja mielihyvän tarpeetkin ovat todellisia. Onneksi ne ovat pitkälti tyydytettävissä ilman rahaa.

Punainen kukkakuppi maksoi alle 2 €. Ostin sen harmaalle kaveriksi.
Oikein hyvää vuodenvaihdetta teille kaikille
ja avartavaa uutta vuotta 2011!

Rock on rajaton riemu

Radio Suomessa on meneillään äänestys, jossa kuulijat valitsevat kaikkien aikojen suomalaisen rock-klassikon. Isäni seuraa ohjelmasarjaa korva kovana, ja minä tietysti listoja rakastavana nörttinä innostuin miettimään omia suosikkejani.

Aihe on sydäntä lähellä: olen kuunnellut suomirokkia tai -poppia pienestä pitäen suurella antaumuksella, sitä vanhempaa osastoa lähinnä, ja kietonut monet tärkeät muistot joihinkin unohtumattomiin suomisäveliin. Isänmaallisuuteni on huipussaan, kun kuuntelen melankolista musiikkia suomen kielellä.

Radio Suomen äänestyksessä on kaksi huonoa puolta: siellä voi äänestää vain yhtä kappaletta (mahdotonta!) ja vain annettujen ehdokkaiden joukosta. Koska parhaita kappaleita pitäisi päästä listaamaan ainakin kolme tai viisi tai 10, pistän pystyyn oman äänestyksen täällä blogissa. Olisi hauska kuulla, mitkä kappaleet ovat teille niitä tärkeimpiä.

Äänestysaikaa on Loppiaiseen asti (silloin julkistetaan myös Radio Suomen äänestyksen voittaja). Joku tähän postaukseen vastanneista saa valtavista valikoimistani tunteella ja ajatuksella koostamani kokoelma-cd:n lahjaksi. Voittaja voi myös halutessaan esittää toiveita levyn sisällöstä.

Sitten oma listani, jonka onnistuin rajaamaan kymmeneen tärkeään. Jätin ulkopuolelle englanninkieliset, jotta tehtävä ei olisi aivan mahdoton. Missään järjestyksessä kappaleet eivät ole.

Noitalinna huraa: Pikkuveli

Pelle Miljoona: Moottoritie on kuuma

Tuomari Nurmio: Punainen planeetta 

Eppu Normaali: Voi kuinka me sinua kaivataan

Kaseva: Tyhjää

Hector: Jos sä tahdot niin

Juliet Jonesin sydän: Helppo elämä

Leevi and the Leavings: Pimeä tie, mukavaa matkaa

Sakari Kuosmanen: Rakkauden haudalla

Kauko Röyhkä: Talo meren rannalla

Top 20:een olisi mahtunut myös Juicea (Syksyn sävel, Pyhä toimitus tai Outoon valoon), lisää Eppuja, Leeviä ja Kasevaa (Syksy), Tavaramarkkinoita (Kevät), Röyhkää ja Rättöä ja Lehtisaloa (Hiekkarantaa tai Saarenmaa), Maritta Kuulaa (Valo ota vastaan), Kuusumun profeettaa, Sielun veljiä (Rakkaudesta) ja Pekka Strengiä (Puutarhassa), Top sataan vaikka ketä.

Pekka Streng, vähän muokkaamani kuva täältä.

Toivottavasti innostutte kertomaan omat suosikkinne! Rockin saa kaikin mokomin määritellä niin väljästi kuin tahtoo, mitään/ketään ei diskata :)

edit 6.1. Lue tulokset täältä!

Se meni nyt näin

Matalan profiilin joulu. Ruokaa riittämiin, suklaata ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Aattoaamuna siivottiin ja kuunneltiin jouluisilta syystä tai toisesta kuulostavia kappaleita, tätä ja tätä ja tätäkin. Jippua ja Samuli Edelmannia myös, tykkään kovasti levystään. Oikeita joululaulujakin vähän, Pientä rumpalipoikaa ja Varpusta jouluaamuna.

Televisio on pysynyt enimmäkseen kiinni, mutta tänään olen tuijottanut Teemalta Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ties kuinka monetta kertaa. Eilisen tein töitä, oli pakko, olisin sen halunnut hoitaa aikaisemmin alta pois mutta se meni nyt näin.

Pari havaintoa ensimmäisestä blogijoulustani. Monissa blogeissa on laitettu luukut kiinni joulun ajaksi, rauhoituttu perheen pariin ja jätetty elämän reaaliaikainen dokumentoiminen sikseen. Toisaalla on kuvattu täydellistä joulunviettoa, etukäteenkin jo, lapsia ja äitejä juhlamekoissaan. Huomaan taas pohtivani, millaisia hyvän elämän, naiseuden ja äitiyden ihanteita täällä luodaan, me luomme.

Veikkaan, että joukossanne on myös niitä, joiden joulu ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Asioita on jäänyt viime tippaan tai kokonaan tekemättä, koti ei ole ollut aattoaamuna tiptop-kunnossa ja joulumieli on antanut odotuttaa itseään. Älkää välittäkö. Elämä on epätäydellistä, joulutkin joskus.

* * * * *

Aamun sininen kajo

Tänään poikkeuksellisesti hereillä jo puoli kahdeksalta. Seinän takaa naapurista alkoi kuulua vaimea mutta tuttu sävel: Varpunen jouluaamuna. Emme saaneet selvää, oliko kyseessä ihmisääni vai joku huilu, mutta kimeältä se kuulosti. Alkoi naurattaa, vaikka yleensä varpunen pienoinen saa minut itkemään. Oli mukavaa nauraa heti aamutuimaan, ensi töikseen, pimeässä peiton alla.

Noustiin ylös, sytyteltiin lamput ja keiteltiin teet ja puurot. Uskomattoman kaunis, huurteinen maisema tuli esiin pimeästä. Ensin oli mustaa, sitten sinistä, nyt valkoista. Sininen oli kaunein hetki, näen sen niin harvoin.

Punaisella viltillä kaikki näyttää kauniimmalta

Ostetaan/vaihdetaan yksi joulutunnelma, myydään jotain muuta. Väsymys viivoittaa silmänympärykset. Yöllä pidän vahtia, epäröin antautua unelle, ikään kuin voisin valvomalla pitää ihmisiä hengissä. En voi.

Vielä on katsottava saksalainen mykkäelokuva, luettava lisää Berliinistä. Se lienee Euroopan metropoleista koviakokenein, niin kajottu ja runneltu. Sain jutulle lisäaikaa Tapaninpäivän iltaan, joten roikotan Berliiniä mukanani koko joulun.

Kuvissa Country Living 12/2010.

Tea Time

Stig Lindbergin Berså (1960) on ehkä kaunein astiasarja ikinä. Handz myy Etsy-putiikissaan Lindbergin suunnittelemien astioiden lisäksi itse tekemiään Swedish Tea Time-julisteita, joissa vihreävalkoinen lehtikuppi komeilee turkoosilla pohjalla. Yllättävän toimiva väriyhdistelmä.

Ylemmät kuvat täältä, alemmat täältä.

Edward Gorey revisited

Edward Gorey keräili ainakin kiviä, värillistä lasia, vanhoja teekannuja, metalliromua, pehmoleluja, vanhoja kirjoituskoneita, koriste-elefantteja ja -sammakoita, taidetta, sirottimia, puisia perunanuijia, dekkareita ja japanilaista kirjallisuutta.

Pallohuoneeseen (The Ball Room) Gorey sijoitti keräämänsä pallonmuotoiset esineet. Niiden keskellä hän polki lääkärin määräyksestä kuntopyörää, lukien samalla kirjoja.

Televisiohuoneessaan Gorey katsoi ja nauhoitti kaikki lempiohjelmansa: Buffy Vampyyrintappaja, Tyttökullat, Frasier, Salaiset kansiot ja Kolmas kivi auringosta. Videokasetteja oli tuhansia, samoin levyjä: Bachia, Beethovenia, Mozartia, Erik Satieta, countryä. Kirjoja oli vielä paljon, paljon enemmän.

Lisää kuvia Kevin McDermottin kirjasta Elephant House or, The Home of Edward Gorey (2003) täällä.

Morsian pääosassa

Melkein kaikilla tauluillani on tarina. Tietysti niillä on tarina jo omasta takaa, ajalta ennen kuin ne ovat päätyneet minun omistukseeni. Ehkä jopa ajalta, jolloin ne ovat eläneet vasta aihioina taiteilijain mielissä.

Mutta kuten on usein laita ihmistenkin kanssa, yhteiset tarinamme ovat alkaneet ensikohtaamisista. Ajattelin jakaa muutamia näistä tarinoista kanssanne, tässä ensimmäinen.

Vuosia sitten seurustelin miehen kanssa, joka kirjoitti. Erehdyin kerran kysymään häneltä, mihin lehtiin hän kirjoitteli, ja hän vastasi loukkaantuneena: "Minä en kirjoittele, minä kirjoitan".

Suhde oli vakava, vaikka en usko, että oikeastaan edes pidimme toisistamme, ihmisinä kuten sanotaan. Olimme kyllä rakastuneita, mutta emme koskaan ystävystyneet. En oppinut tuntemaan häntä, eikä hän minua.

Oli kuitenkin puhetta kaikenlaisesta. Minua hirvitti. Eräänä päivänä näin Rikhardinkadun kirjaston Taidelainaamossa Piia Lehden grafiikanvedoksen Morsian pääosassa. Näin siinä kuvassa itseni, meidät.

Päättömällä sulhasella ei ole henkilöllisyyttä, hän on vieras, tuntematon. Toisaalta hän voisi olla kuka tahansa, hän on pelkkä rooli. Apinanpäisen morsiamen ilme on surumielinen, hän on saanut roolin johon ei mahdu.

Ostin taulun osamaksulla. Miehellä on nykyään nuori morsian. Toivottavasti hän ei tunne itseään apinaksi.

Joulu, vähitellen

Kirjastosta mukaan tarttui lehtien joulunumeroita viime vuosilta.

Taidan olla blogimaailman kummajainen, kun en ole pyntännyt kotia, leiponut pipareita, askarrellut kortteja, käynyt joulumyyjäisissä enkä miettinyt lahjoja. Vielä. Ehtiihän sitä.

Totta puhuen olen laiska laittamaan joulua. Minulle riittävät kirjat, kynttilät ja konvehdit. Jouluna kyläilemme vuoroin äitini, vuoroin isäni luona, kotona vietämme vain aamun ensimmäiset ja illan viimeiset tunnit. Senkään takia ei tunnu tarpeelliselta luoda tunnelmaa koristein. Tunnelma on mielessä.

Jotain olen sentään joulun jouduttamiseksi tehnyt. Joulukortit on saatu maailmalle. En ostanut montaakaan uutta, minulla kun on toipuvana (parantumattomana?) hamsterina melkoinen korttikokoelma omasta takaa. Kirjoittamisen kyytipoikana nautin kuppikaupalla omena-kaneliteetä.

Tykkään valita kortteja vastaanottajille, en koskaan lähetä samaa kuva-aihetta kaikille. Yritän löytää jokaiselle kortin, joka jotenkin muistuttaa minua kyseisestä henkilöstä tai josta arvelen juuri hänen pitävän. Useimmiten kortit löytävät helposti saajansa.

Tällaiseen aikuisten jouluun taitaa kuulua myös se, että lahjat annetaan etu- tai jälkikäteen. Äiti yllätti minut ja A-P:n kirjakaupan lahjakortilla. Minähän olen kirjakaupassa kuin lapsi karkkikaupassa. Tunnin verran hiplasin, hypistelin ja selailin. Lopulta kaupan kiva myyjä pakkasi kolme kiinnostavaa nättiin paperipussiin.

Stig Lindberg

Ihanan Melodian suunnitelleen Stig Lindbergin kippoja ja kuppeja, sinipunavalkoinen Pottery-kuosi ja Lennart Hellsingin lastenkirjan kansikuva (1959).  
Anders Norrsellin ottamat kuvat täältä.

Kalasaalis

Olin eilen Kirkonkylällä kylässä. Keskustelut rönsyilivät pihapiiristä 1970-luvun suljettuun Albaniaan ja takaisin, vuosikymmeneltä ja paikkakunnalta toiselle. Oli mukavaa.

Ymmärtävätköhän kaupunkilaiset, kuinka paljon teeskentelemätöntä epäsovinnaisuutta maaseudulla on ollut ja on? Värikkäitä persoonia, hulluutta hipovaa luovuutta ja pellepelotonmaista kekseliäisyyttä. Alan pikkuhiljaa juurtua tänne, tai jos nyt en ihan juurtua, niin kiinnittyä, kotiutua.

Meitä jo monella tapaa kestinnyt emäntä ei päästänyt vieraita lähtemään tyhjin käsin. Kotiinviemisiksi sai valita omatekoisia kaloja tai tonttuja. Kiitos TH!

Kömpisin nukkumaan

Femina 8/2010

Kodin kuvalehti 7/2010

Living etc 7/2010

Tykkään kukallisista pussilakanoista. Mitä ohuemmiksi kuluneet, sitä ihanammat iholla.

Joskus oikein, oikein väsyneenä haaveilen hotellihuoneiden pedantisti pedatuista sängyistä ja niiden puhtaanvalkoisista lakanoista. Mutta en haluaisi sellaisia kotiin. Enkä koskaan nuku hotelleissa niin hyvin kuin haaveilen nukkuvani, niin hyvin kuin kotona.

Lehdestä huomasin kauniin puseron ja punarinnan

Ylemmät kuvat alimman kuvan lehdestä, Country Living 12/2010.