perjantai 5. marraskuuta 2010

Hunajaa!

Tuliaisia Etiopiasta.
Meillä syödään ihan tolkuttomasti hunajaa, koska tykkään nauttia aamu-, aamupäivä-, iltapäivä- ja iltateeni makeutettuna. Ennen pudotin teekuppiin palan sokeria, mutta A-P:n ansiosta siirryin käyttämään terveellisempää hunajaa.

Kirjaston poistokasasta nappasin mukaani pinon vanhoja Voi hyvin-lehtiä, joista yhdessä (7/2009) oli juttu hunajasta. Opin Pia Raution kirjoittamasta jutusta, että:

Paikallisesti tuotettu hunaja kuluttaa energiaa 8 kertaa vähemmän kuin sokerin tuotanto.

Hunajassa on mm. kivennäis- ja hivenaineita, flavonoideja ja vitamiineja.

Hunajaa ei kannata ostaa juoksevana, paitsi jos se on vastalingottua. Normaalisti hunaja alkaa jähmettyä muutaman viikon kuluessa, eikä pysy juoksevana. Kaupan juokseva hunaja on saatu pysyvästi juoksevaksi kuumennuskäsittelyllä, joka hävittää suurimman osan hunajan terveellisistä ainesosista.

Sen sijaan vastalingottua hunajaa voi pakastaa, jolloin se pysyy sulatuksen jälkeen juoksevana muutaman viikon.

Muutamat hunajalaadut pysyvät juoksevina jopa vuosia, mm. maitohorsmahunaja.

Kreikkalaisen Pythagoraan ruokavalio perustui ambrosiaan eli hunajan ja maidon sekoitukseen.

Lehtijuttu oli kuvitettu Riikka Katinkosken herkullisin valokuvin.
Tänä syksynä meillä on syöty etiopialaista hunajaa, jota A-P:n kaveri toi tuliaisiksi Afrikasta. Ei siis mitään lähiruokaa, mutta aika kiva tuliainen minusta. Pohjois-Etiopian Mekellessä valmistettu hunaja on hiukan makeampaa ja väriltään tummempaa kuin kotimainen hunaja.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Minäkin ostin torilta hunajaa yhdeltä metsästäjältä, joka sitä itse kasvattaa. En vaan ole vielä täysin opetellut sen käyttöä. Hän antoi ohjeita, kertoi että sitä voi käyttää vaikkapas liharuokien valmistuksessa.

Lumikko kirjoitti...

Minäkin myin aikoinani torilla hunajaa (koulutyttönä), silloin opin myös käyttämään hunajaa saunassa kauneusnaamiona! Tulee ihanan pehmeä nassu. Monilla vanhemmilla asiakkailla oli hyviä vinkkejä, harmi etten muista kaikkia.

eve kirjoitti...

Hunajaa: aina pitsapohjataikinaan, kuorintana sokerin kanssa (sekös vasta energiaa kuluttaakin...), kummalliseen lapsuusjuomaan (teetä, hunajaa ja vichyä).

Hui, en tiennytkään tuota juoksevuusjuttua. Jos ei osaisi lukea, söisi paljon terveellisemmin! ;D

Lumikko kirjoitti...

eve, pitsapohjataikinaan en olisi osannut laittaa, pitääpä kokeilla. Juoksevuusjuttu oli mullekin uusi, mutta ihan järkeenkäypä :)

Unknown kirjoitti...

Täytyypäs kokeilla molempia, pitsojen pohjiin ja naamioksi saunassa. On jääny hunajaa viime syksyltäkin käyttämättä mutta näin sitä aina oppii jotain uutta :)

Lumikko kirjoitti...

Ja hunajahan säilyy hyvin, monet suotta luulevat että se on mennyt huonoksi kun se ajan mittaan kovettuu. Kyllä se sinne teehen sulaa -tai saunan lämmössä!