Olen verkon silmässä kala

Kuva kirjasta Simply Country.

Tämä vanha postaus on jostain syystä keikkunut luetuimpien tekstien joukossa viime päivät. En tiedä miksi. Lukaisin sen itsekin uudestaan. Ei tuntunut yhtään ajankohtaiselta. Mikään ei liiku, olen väsynyt, täysin kyvytön ja haluton moiseen hurmoshenkisyyteen.

Verkko on tuntunut viime aikoina ahtaalta. Se on oma vikani, olen jumiutunut paikalleni tai jos nyt en ihan paikalleni, niin liian pieniin ympyröihin. Joskus tuntuu siltä kuin istuisin ongella, kun todellisuudessa haluaisin seilata maailman meriä.

Minun on vaikea irrottautua verkosta, lakata roikkumasta, tarkistelemasta ja tirkistelemästä. Liian monta tuntia vuorokaudesta tuhlautuu epäolennaisuuksiin. Nyt joku kuvitteellinen opponentti sanoo, ettei koe nettiriippuvuudesta olevan haittaa, että antoisaa ja palkitsevaahan täällä on hengailla. Niin minäkin olen yrittänyt itseäni huiputtaa, mutta se ei toimi enää.

Tuhlaileva ajankäyttö on suurin ongelmani, koska se saa minut varastamaan aikaa ja mahdollisuuksia itseltäni ja jättää jälkeensä tympeän olon. Joskus myös ajattelen olevani liian tunteellinen tai ehkä pikemminkin liian herkkänahkainen pitämään blogia. Se nolottaa minua. Seuraan liian tunteella sitä, kuinka ihmisiä tulee ja menee.

Joku käy aikansa, tuoden sylin täydeltä sanoja tai sydämiä tullessaan, ja häviää sitten vähin äänin, kokonaan tai vain näiltä nurkilta. Ja minä, se ihan oikea minä eikä vain tämä Lumikkona esiintyvä, minä mietin mitä tapahtui, tapahtuiko jotain. Käytännössä siis haikailen jonkun sellaisen perään, jonka tunnen postimerkkiä pienemmästä kuvasta, jossa saattaa olla kukka tai maisema tai ehkä kasvot, ja jolla on joku hassu nimi, ehkä oikea, ehkä keksitty.

Kiteytin ajatukseni tämän postauksen kommenteissa:

"Täällä kyllä helposti kadottaa ihmisiä, tai kontakteja, olen sen itsekin kokenut. Muutenkin minut on yllättänyt se, kuinka täällä on koettavissa koko tunteiden kirjo sellaisessa minimittakaavassa. Ne tunteet eivät ole pelkästään positiivisia, vaan joukkoon mahtuu niin pettymyksen, hylätyksitulemisen kuin ulkopuolisuudenkin miniatyyrikokemuksia. Ja kateuden, vaikka siitä ihmisten on useimmiten vaikea puhua muutoin kuin leikillään."

Kunpa osaisin nyt pysyä täältä tovin poissa. Sitten palaisin jotenkin kevyempänä, tuulettuneena. Ehkä jättäisin nämä raskassoutuisemmat jutut kokonaan pois, tai avaisin niille oman huoneen.

Sitä ennen opettelisin uusille tavoille, löytäisin uusia iloja ja vanhoja, kirjoittaisin jotain muuta, päivettyisin ja lukisin vaikka sen keväällä ostamani Anna Kareninan.

Miesten vuoro

Muistanette sen Saran kirjoista vuodenvaihteessa lähteneen naiskirjailijahaasteen, johon moni vastasi listaamalla lempikirjojaan, naisten kirjoittamia sellaisia siis. Itse listasin tärkeimpäni täällä. Mietin jo tuolloin vastaavaa postausta miesten kirjoittamista kirjoista, mutta se olisi tuntunut alkuperäisen haasteen hienon idean vesittämiseltä; olihan tarkoitus nimenomaan nostaa naiskirjailijat esiin miesten varjoista.

Nyt kun aikaa on kulunut ja naiskirjailijahaaste tältä erää loppuun(?)kaluttu, tartun ilomielin Sinisen linnan kirjaston Marian jatkohaasteeseen, jossa siis päästetään miehet vuoroon. Valitsin omat suosikkini samalla periaatteella kuin edelliselläkin kerralla. Kirjoitin silloin näin: 

"Listani kirjat ovat olleet jollain tapaa käänteentekeviä omassa elämässäni: ne ovat jättäneet jäljen, muokanneet arvomaailmaa, kulkeneet mukana, muuttuneet talismaaneiksi, avanneet silmät jonkin asian suhteen, lohduttaneet, saaneet innostumaan uudesta kirjallisuuden lajista tai pakottaneet kirjoittamaan itse."

Rajan vedin tälläkin kertaa 20 kirjaan, minkä vuoksi päädyin kenties epäreilustikin jättämään lastenkirjat kokonaan listan ulkopuolelle; ne kun olisivat vallanneet puolet sijoista. Tärkeimmät nuortenkirjat ja nuorena luetut aikuisten kirjat sain mahtumaan mukaan.

1. Uolevi Nojonen: Röönpöök
2. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
3. J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
4. Sir Walter Scott: Ivanhoe
5. William Golding: Kärpästen herra
6. Peter Høeg: Rajatapaukset
7. Torsti Lehtinen: Kuolemattomat sielut
8. Timo K. Mukka: Tabu
9. Milan Kundera: Elämä on toisaalla
10. Evelyn Vaugh: Mennyt maailma
11. André Brink: Valkoinen kuiva kausi
12. Isaac Bashevis Singer: Shosha
13. Homeros: Odysseia (Pentti Saarikosken suomennos)
14. J.M. Coetzee: Häpeäpaalu
15. F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä
16. Per Olov Enqvist: Henkilääkäri
17. Pentti Saarikoski (koko tuotanto)
18. Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni
19. John Updike: Kunnes rakkaus meidät erottaa
20. Andrea Camilleri: Montalbano-sarja

Sanon jotain muutamista. Uolevi Nojonen oli minulle Hellevi Salmisen, Anu Jaantilan ja Taru Väyrysen ohella tärkein nuorten(nyky)kirjailija. Kaikilta neljältä luin kaiken, mitä kirjaston nuortenosastolta löytyi.

Taru Sormusten herrasta oli valtavan vaikuttava ja mieleenpainuva lukukokemus, kun sen muistaakseni 11-vuotiaana kesämökillä ahmin. Se ei kuitenkaan tehnyt minusta tolkienistia; en ole lukenut Tolkienilta mitään muuta.

Peter Høegin Rajatapaukset oli pitkään lempikirjani ja myös paras koskaan lukemani kirja; ihailin suunnattomasti Høegin tapaa kirjoittaa. Nyt lukukokemuksesta on jo niin kauan, että muisto on haalistunut ja kirjan 'parhaimmuus' perustuu ehkä enemmän päätökseen kuin kokemuspohjaiseen arvioon.

Monien rakastama Olemisen sietämätön keveys oli minusta vähän kuivakka ja teoreettinen, mutta 1990-luvulla supersuositun Kunderan Elämä on toisaalla puhutteli lukion ekaluokkalaista. Myös lappilaisen Timo K. Mukan maailma kiehtoi jo nuorena. Luettuani viime vuonna Erno Paasilinnan elämäkertateoksen Timo K. Mukka (1974) kiinnostus kirjailijaa kohtaan on taas vironnut.

Torsti Lehtisen aforismikokoelmasta kirjoitin äidinkielen ylioppilasaineeni. Aforisteista myös Markku Envall ja Samuli Paronen olisivat voineet olla listalla.

Maantieteellisesti Etelä-Afrikka ja Pohjois-Amerikka ovat olleet kotimaan ohella mieluisimpia kirjallisia ympäristöjä minulle. J.M. Coetzee kirjoittaa tavattoman kirkasta ja selkeää proosaa; juuri sellaista, josta pidän. John Updiken Kunnes rakkaus meidät erottaa aiheutti minussa suoranaisen Updike-kuumeen, mutta valitettavasti en innostunut hänen muista suomennetuista kirjoistaan samalla tavalla. Tosin Parit (1968) odottaa vielä lukemistaan; olen vähän säästellyt sitä.

Kotimaisen kirjallisuuden opiskelijana tutustuin tunnetuimpiin kotimaisiin mieskirjailijoihin, mutta yhdestäkään yksittäisestä kirjasta ei tuolloin tullut suoranaista suosikkia. Pentti Saarikosken tuotannon kohdalla on myös niin, että kokonaisuus puhuttelee enemmän kuin yksittäiset runokokoelmat.

Italialainen Andrea Camilleri on lempidekkaristini ja yksi niistä harvoista kirjailijoista, joiden teoksia lukiessani nauran ääneen. Viime aikoina lukemistani kirjoista Haruki Murakamin Sputnik-rakastettuni oli kovasti mieleeni.

Monet tähän haasteeseen tarttuneista ovat luetelleet myös sellaisia kirjoja tai kirjailijoita, joita he ehdottomasti aikovat lukea jossain vaiheessa. Itse voisin mainita ainakin Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden, John Fowlesin Jumalten naamiot, Bo Carpelanin Axelin sekä liudan kotimaisia ja venäläisiä klassikoita.

Tein Lumiomenan tapaan kollaasin lempikirjailijoistani. Ylhäältä vasemmalta myötäpäivään: F. Scott Fitzgerald, Andrea Camilleri, Pentti Saarikoski ja J.M. Coetzee.

Heitänpä minäkin haasteen kirjabloggaajille ja muille himolukijoille: olisi hauskaa, jos innostuisitte esittelemään sen maantieteellis-kirjallisen ympäristön, jossa itse olette parhaiten viihtyneet - parhaine kirjailijoineen ja/tai kirjoineen tietysti.

Löytyvätkö suosikkinne Euroopasta ja jos, niin mistä päin? Jos koette pohjoisamerikkalaisen kirjallisuuden läheisemmäksi, niin oleskeletteko mieluiten itärannikon älykkökaupungeissa, Syvässä etelässä, Keskilännessä vai kenties Kanadassa?

Ehkä henkinen kotinne löytyy venäläisestä kirjallisuudesta? Vai sijaitseeko rakkain kirjallinen kolkkanne sittenkin latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa tai Afrikassa? Entä kotimaisen kirjallisuuden ystävät: kaupunki vai maaseutu?

Hyvää juhannusta!

Kuvat Country Living 3/2011.

Viime vuonna ei vietetty mutta tänä vuonna vietetään. Saamme kylään hyvän ystävän vähän kauempaa ja toisen ystävän tästä läheltä. Vielä vuosi sitten minulla ei ollut täällä maalla ystäviä (eikä kai oikein elämääkään?) mutta nyt on.

Taiantäyteistä juhannusta teille kaikille!

Satavuotias

Vietimme tänään isoisäni 100-vuotissyntymäpäivää vanhainkodilla. Päivänsankari oli hyväntuulinen ja kehui vieraita kauniiksi. Kättelijät kysyivät "muistatko vielä minut" ja isoisä nyökytteli kohteliaasti.

Useimmat sanat ovat unohtuneet, mutta kaunis on tallella.

Isoisä ja minä 15 vuotta sitten.

Väriä päivääsi

Himoitsin Shannon Fricken Väreillä kodikasta-kirjaa (WSOY 2010) ja tein kuten niin monet kerran aikaisemminkin: tilasin kirjan käytettynä ulkomailta (alkukielisenä). Kirjan kuvauksessa luki Used - Like New ja sellainen postiluukusta putkahtanut teos totisesti oli: kuin uusi.

Hintaa tälle herkulle tuli noin viisi euroa, postikulut mukaan lukien. Suomenkielinen laitos näkyy maksavan nettikaupoissa 30-40 euroa.

Hyvää unta ja pahaa

Paikallislehdestä saksittu Muumi-sarjakuva on koristanut meijerin jääkaapin ovea jo monta vuotta. Haisuli on niin hauska.

Saatiinhan Suomeen vihdoin hallitus. Muutamiin muihin tapetilla olleisiin vaihtoehtoihin verrattuna tämä kokoonpano on minulle kuin hyvää unta. Erityisen tyytyväinen olen kulttuuriministerin salkun päätymisestä Paavo Arhinmäelle.

Mutta on tähän viikonloppuun mahtunut myös poliittisia (?) järkytyksiä. Kokoomusnuorten Helsingin piirin varapuheenjohtajan näkemykset avioliitossa tehdyn raiskauksen hyväksyttävyydestä (tai siis eihän kyseessä edes voi olla raiskaus, kun kerran naimisissa ollaan) aiheuttivat ensimmäisen.

"Mikkeliläismies raiskasi vaimonsa ja tuomittiin siitä. Missä maailmassa me oikein eletään?!"

"Pitää olla mahdollisuus lähteä pois, jos vaikka kokee väkivaltaa tai ei muuten kestä avioliitossa, mutta että tuomitaan aviomies raiskauksesta... Pitäisi tietää, kenen kanssa menee naimisiin ja kantaa siitä vastuu."

"Minä en osaa ajatella avioliittoa sukupuolineutraalina instituutiona, vaan mielestäni miehen kuuluu kustantaa vaimon elämää, vaimon kuuluu kantaa vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta ja tyydyttää miehen kaikki fyysiset tarpeet."

"[...] Katoliset papit puhuvat naisille usein siitä, että vaikka olisi riitaa ja huonoja aikoja, seksistä ei saa kieltäytyä [aviomiehen kanssa]."

"Jos menen katolisessa kirkossa naimisiin, luovutan puolisolleni vapaan käyttöoikeuden itseeni. [...] Tämä on universaali asia, jonka lapsetkin tietävät."

Huh. Näin siis Kokoomusnuorten Elisa Siekkinen Facebook-sivullaan.

Järkytyksen aiheutti myös tämä kertakaikkisen absurdi ja julma juttu, joka taisi kuitenkin päättyä onnellisesti. Luojan kiitos?

Mukavuudenhaluisen köyhäilijän matkavinkit, osa II

No niin, tässä vihdoin lisää niitä lupaamiani matkustusvinkkejä köyhäilijöille. Nämä ovat nyt melkomoisen niksipirkkamaisia ja saavat minut epäilemättä vaikuttamaan nörtimmältä (ja pihimmältä!) kuin olenkaan, mutta väliäkö hällä. Suurin osa vinkeistä on varmasti itsestään selviä, mutta saattaahan joukossa olla joku uusikin oivallus jollekulle.

*Todellinen köyhäilijä huomioi maan hintatason jo matkakohdetta valitessaan. Euroopassa halvinta on edelleen idässä ja etelässä, kalleinta pohjoisessa. Keski-Euroopassa on joitakin hyvinkin edullisia kohteita, kuten Berliini, jossa sekä asuminen, syöminen että liikkuminen on halpaa. Pääkaupungeissa hintataso on yleensä korkeampi kuin muualla maassa.

*Kalleimmissakin kohteissa on kuitenkin mahdollista budjettimatkailla: kannattaa selvittää opaskirjojen tai netin avulla jo etukäteen esimerkiksi edullisten ruokapaikkojen sijainteja. Monissa kaupungeissa on kokonaisia kaupunginosia, joissa on hiukan edullisempaa kuin muualla. Nämä ovat usein entisiä työläiskaupunginosia, joissa asuu paljon opiskelijoita, taiteilijoita ja muita pienituloisia.

*Suosi julkista liikennettä. Taksi lentokentältä hotellille/keskustaan voi tulla kalliiksi, kun taas junalla tai bussilla voi päästä hyvinkin edullisesti. Jos valittavissa on yksityisen kuljetusfirman bussi tai julkisen liikenteen bussi, jälkimmäinen on melko varmasti halvempi.

*Jos lomailet suuressa kaupungissa ja joudut käyttämään julkista liikennettä paljon, kannattaa ostaa jonkin sortin sarjalippu. Vaihtoehtoja on useita ja niihin kannattaa perehtyä heti ensimmäisenä päivänä; siten sarjalipusta tai useamman päivän lipusta saa suurimman hyödyn.

*Jos matkakohteessa on käytössä jokin muu valuutta kuin euro, selvitä kurssi tarkasti. Jos kurssi ei ole tiedossa tai käsityksesi siitä heittää, voi kaikki osoittautua jälkikäteen kalliimmaksi, kuin olit kuvitellut. Tietämällä tarkan kurssin vältät ylihintaiset ostokset.

*Yksi hyvä keino noudattaa "kurssikuria" on tehdä itselleen muistilappu, johon merkitsee tavallisimmat hinnat: esim. minkä verran kyseisen maan valuutalla on euro, minkä verran 10 euroa, 20 euroa, 50 euroa jne. Kun lappua kuljettaa kukkarossa mukana, tavaroiden ja palveluiden hinnat on sen avulla helppo kääntää euroiksi.

*Jos olet opiskelija, älä unohda opiskelijakorttia kotiin. Sillä saa tavallisesti alennusta museoiden ja muiden kulttuurilaitosten sisäänpääsyistä.

*Pakkaa huolellisesti, niin et joudu turhaan ostamaan paikan päältä tavaroita, joita et pidemmän päälle tarvitse kahta (tai useampaa) kappaletta.

Shoppailu

*Vaikka ulkomailla shoppailu on kivaa, kannattaa kuitenkin olla tietoinen siitä pienestä eksotiikkalisästä, joka saattaa helposti vaikuttaa myös mielikuviin ja -haluihin. Ainakin isompien ostosten kohdalla voi olla järkevää kysyä itseltään: olisinko tästä tuotteesta näin innostunut, jos olisimme nyt Suomessa? Jos tuntuu siltä, että tuotteen haluttavuus perustuu enemmän ympäristöön kuin itse tuotteeseen, se kannattaa jättää kaupan hyllylle.

*Jos käytät säännöllisesti rahaa johonkin, joka on matkakohteessasi selkeästi halvempaa kuin Suomessa, niin maltillinen hamstraus voi olla ihan järkevää. Itse olen ostanut ulkomailta esim. vitamiineja (pore), koska ne ovat lähes kaikkialla halvempia kuin Suomessa.

*Myös ulkomailla shoppaillessa kannattaa pitää mielessä se vaihtoehto, että saman tuotteen voi saada halvemmalla netistä. Tämä pätee ainakin kirjoihin, levyihin ja dvd-elokuviin.

Syömiset ja juomiset

*Hotellit veloittavat usein erikseen aamiaisesta. Jos hotellin tarjoama maksullinen aamiainen ei ole erityisen runsas ja maistuva, sitä ei tavallisesti kannata ottaa. Pienemmällä rahalla ja paremmin syö jossain kahvilassa.

*Ruokapaikkaa valitessa kannattaa välttää pääkatuja, keskeisiä aukioita ja muita turistirysiä. Mitä keskeisempi paikka, sitä kalliimmat hinnat. Hyvä neuvo on ottaa selvää, millä alueilla ja missä ravintoloissa paikalliset ruokailevat; siten löytää paitsi kohtuuhintaisia myös viihtyisiä paikkoja.

*Kahvila-aamiaisen tai ravintolassa nautitun lounaan korvikkeeksi kannattaa välillä harkita leipomoiden, take away-paikkojen tai ihan tavallisten ruokakauppojen antimia. Esimerkiksi Pariisissa boulangerie löytyy melkein joka korttelista, ja niistä saatavat herkulliset pikkusuolaiset tai -makeat eivät yleensä ole hinnalla pilattuja.

*Useissa ravintoloissa ateriat voivat olla kohtuuhintaisia, mutta juomat järjettömän kalliita. Tämä pätee etenkin alkoholittomiin ruokajuomiin (pullovesi, virvoitusjuomat). Siispä: älä mene janoisena ravintolaan. Janojuomat kannattaa ostaa pienistä kulmakaupoista ja juoda tasaisesti pitkin päivää, jolloin ravintolassa ei ole pakko ostaa litran vesipulloa, joka saattaa maksaa saman verran kuin karahvi viiniä.

*Pulloveden sijaan ravintolassa voi pyytää vesijohtovettä. En kuitenkaan suosittele herkkävatsaisia litkimään kraanavettä litratolkulla edes sellaisissa maissa, joissa veden laadun pitäisi olla ok. 

*Monet ravintolat mainostavat edullisia kolmen ruokalajin menuita, mutta pöydässä tarjoilija ei hiisku niistä sanaakaan. Se ei tarkoita sitä, etteikö menu olisi tilattavissa; niitä täytyy vain rohkeasti kysyä.

*Ateriointirytmiä kannattaa miettiä, jos haluaa säästää syömisissä. Runsaalla aamiaisella voi pärjätä myöhäiseen päivälliseen tai aikaiseen illalliseen asti ja skipata lounaan kokonaan. Vastaavasti myöhään nautitun lounaan jälkeen ei välttämättä tarvitse enää illallista. Eri asia on tietenkin se, jos nimenomaan haluaa nauttia herkuttelusta mahdollisimman usein.

*Halpalentoyhtiöiden koneissa ei tarjota maksuttomia aterioita, joten kaukaa viisas ottaa eväät mukaan lennolle.

Ilmaisia nähtävyyksiä

*Kaikissa kaupungeissa on paljon ilmaisia huvittelumahdollisuuksia, nähtävyyksiä ja levähdyspaikkoja. Pelkkä flaneeraus eri kaupunginosissa on tietysti antoisaa, mutta jos katujen tallaus alkaa kyllästyttää, voi hakeutua vaikkapa hautausmaalle, puistoon, joen/järven/meren rannalle, kirjastoon, ulkoilmakirpputorille, kirkkoon/synagogaan/moskeijaan tms.

*Kaikissa museoissa ei ole pääsymaksua lainkaan, tai pääsymaksu koskee vain näyttelyitä mutta ei peruskokoelmaa. Maksullisissakin museoissa on monesti ilmaispäiviä, esim. kerran kuussa. Niistä tiedotetaan museoiden kotisivuilla ja usein ne mainitaan myös matkaoppaissa. Ilmaispäivinä kannattaa kannattaa varautua suurempiin ruuhkiin.

*Etenkin vanhat ja perinteikkäät tavaratalot ja kauppahallit ovat nähtävyyksiä sinänsä, eikä niissä kiertely edellytä ostamista. Esim. Lontoon Harrodsin ruokaosasto on paikka, jossa riittää ihmeteltävää.

*Yliopistotkin ovat usein nähtävyyksiä; näkemistäni esim. Sevillan (entinen tupakkatehdas, Carmen-oopperan tapahtumapaikka), Firenzen, Granadan ja Dublinin yliopistot ovat tehneet vaikutuksen. Yliopistojen kirjastotkin ovat usein kurkkaamisen arvoisia.

*Puoli-ilmaista on matkustaa raitiovaunulla tai bussilla ympäri kaupunkia. Niihin voi hypätä ihan summa mutikassakin, körötellä vaikkapa reitin päättärille ja takaisin lähtöpaikkaan. Näin tulee nähneeksi kaupunginosia, joita ei muuten näkisi.

Itä-Euroopan kaupungeissa myös neuvostoaikaisia betonilähiöitä voi pitää nähtävyyksinä, joihin pääsee niin ikään helposti julkisilla. Liken Sankarimatkailija-sarjassa ilmestyneet Tallinnan ja Helsingin matkaoppaat keskittyvät nimenomaan ratikkamatkailuun.

Julkisilla voi matkustaa myös kaupungin ulkopuolelle, vaikkei olisikaan mitään päämäärää. Matka sinänsä on päämäärä, jos haluaa vain nauttia maisemista.

***

Postauksen lentoja ja hotelleja käsitellyt ykkösosa löytyy täältä.
Kuvat toissa kesän Italian matkalta.

Viinibaari Ravennassa. Viinilasillisen hintaan kuului antipasto-lajitelma.

Keittiöhaaveita, osa 7

Deko 8/2010.

Annika Huett ja Ulf Huett Nilsson: Detaljer hemma.

Talo & Koti 1-2/2006

Annika Huett ja Ulf Huett Nilsson: Detaljer hemma.

Mikähän siinäkin on, että sisustuslehtiä tai -kirjoja selaillessani miellyn aina eniten keittiökuviin? Siis silloin kun miellyn, useimmiten en. Lehdissä esitellään paljon sellaisia virtaviivaisia, laitosmaisia ja kiiltäviä keittiöitä, jotka ehkä tarjoavat runsaasti kokkauspinta-alaa ja -tekniikkaa, mutta jotka muuten tuovat lähinnä mieleen ruumishuoneen. Otan mieluummin ahtauden ja epäkäytännöllisyyden kuin niitä loputtomia terästasoja.

Painavaa puhetta Puolasta

Olen viettänyt viime viikkoina paljon aikaa vuonna 1996 kuolleen puolalaisen elokuvaohjaajan, Krzystof Kieslowskin, seurassa. Syystä että. Ja muutenkin, muistini ja sieluni virkistykseksi.

Danusia Stokin tekemiin haastatteluihin perustuvassa Kieslowski on Kieslowski-kirjassa (1993, suom. 1994) ohjaaja puhuu monista asioista niin kiinnostavasti ja viisaastikin, että lainasin muutaman katkelman eri puolilta kirjaa tänne teidänkin punnittaviksenne.

Useammin kuin kerran Kieslowskin puheet toivat mieleeni täällä ja muuallakin käydyt keskustelut rehellisyydestä ja teennäisyydestä, jakamisesta ja vaikenemisesta, uskaltamisesta ja arkuudesta.

"Uskon että jokaisen elämää kannattaa tutkiskella, siinä on salaisuutensa ja draamansa. Ihmiset eivät puhu elämästään, koska heitä nolottaa. He eivät halua avata vanhoja haavoja tai sitten he pelkäävät vaikuttavansa vanhanaikaisilta ja sentimentaalisilta."

"Vilpittömyys on äärimmäisen monimutkainen kombinaatio emmekä voi koskaan loppuun saakka sanoa 'Olin rehellinen' tai 'En ollut rehellinen'. (...) Ihminen haluaisi olla äärimmäisen rehellinen, mutta ei kykene. Kaikkine niine päätöksineen, joita jokainen päivittäin tekee, ei koskaan voi olla täydellisen rehellinen."

"Yhä useammin jätän elokuvieni ihmiset yksin ratkaisuineen, sillä olennaisinta on se, miten pärjäämme itsemme kanssa. Juuri se on vaikeaa. Ihmiset haluavat näyttää vahvoilta ja häpeävät heikkouttaan ja siksi he ovat hyvin yksin, he jäävät yksin ongelmineen, koska pelkäävät puhua ihmisille. On avauduttava, on kommunikoitava muullakin tasolla kuin vain arkipäiväisyyksien tasolla. On murrettava häpeän muuri ja tunne siitä, ettei saisi olla heikko."

"Minusta kaikilla ihmisillä on kahdet kasvot, poliittisesta järjestelmästä riippumatta. Yhdet kasvot ovat sitä varten, että niitä käytetään kadulla, töissä, elokuvissa, bussissa tai autossa. Lännessä tämä tarkoittaa ihmistä, joka on energinen, menestynyt tai menestymäisillään. Nämä ovat kasvot, joita näytetään ulospäin ja vieraille."

Suorastaan hätkähdyttävä oli Kieslowskin kokemus New Yorkista, kahdeksan vuotta ennen syyskuun 11. päivän tapahtumia vuonna 2001:

"Aina kun olen New Yorkissa, minulla on tunne siitä että se romahtaa ja päässäni pyörii vain se miten osaisin olla poissa silloin kun se tapahtuu."

Aivan erityisesti jäin miettimään tätä:

"En ole ollenkaan varma, etteikö olisi parempi jos asiat olisivat hankalia. (...) Luulen, että joskus on parempi kärsiä. Jokaisen olisi käytävä se läpi. Se muokkaa meistä sen mitä olemme. Se muovaa ihmisluonnon. Jos elämä on liian helppoa, ei ole mitään syytä piitata muista. Jotta ihminen voisi todella välittää itsestään tai varsinkaan muista, hänen on koettava kärsimystä ja todella ymmärrettävä mitä kärsimys on (...). Koska jos ei ymmärrä mitä tuska on, ei ymmärrä myöskään mitä on olla ilman tuskaa, eikä osaa arvostaa tätä tuskan puutetta."

Uskomattoman kaunis still-kuva Kolme väriä-trilogian elokuvasta Sininen (1993).
Kuva täältä.

Kieslowski olisi täyttänyt 70 vuotta 27. kesäkuuta 2011.

Tilastojen pauloissa

Tilastot ovat kiinnostaneet minua vuodesta 1996 lähtien. Sosiologian perusopintoihin kuulunut väestötieteen peruskurssi oli monien mielestä pakkopullaa, mutta minusta se oli yksi kiehtovimmista kursseista, joille olen koskaan osallistunut.

Powerpointit odottivat vielä keksimistään, joten katsoimme kalvoja kalvojen perään. Tilastoja syntyvyydestä, kuolleisuudesta, hedelmällisyydestä, sairastavuudesta, itsemurhista, rikollisuudesta, koulutuksesta, ties mistä. Käyrät puhuivat korutonta kieltä, joka jätti paljon tulkinnanvaraa. Tilasto alkaa elää vasta tultuaan tulkituksi.

Harkitsin jopa erikoistumista väestötieteeseen, mutta ongelmaksi olisi ennen pitkää muodostunut matemaattinen lahjattomuuteni tai laiskuuteni. Kompastuin tilastomatematiikkaan melko varhaisessa vaiheessa opintojani. Vedin johtopäätökset: minua kiinnostavat nimenomaan valmiit tilastot, ei niiden laatiminen.

Tämän pitkän johdatuksen jälkeen päästään postauksen varsinaiseen aiheeseen eli Bloggerin tilastoihin. Nyt kun tiedätte taustani, voitte kuvitella, kuinka kiinnostuneena seuraan blogieni synnyttämiä tilastoja. Kiinnostukseni ei ole niinkään määrällistä, vaan laadullista. Tulihan minusta sitten loppujen lopuksi kuitenkin humanisti.

Haun avainsanat on suosikkikohtani Bloggerin tilastoissa. Ylivoimaisesti useimmin tähän blogiin on tultu googlettamalla sana meijerielämää (3 161 kertaa). Lasten piirroshahmot ovat hämmästyttävän hyvin edustettuina kärkikymmenikössä: Rosvo Ruudolf, Kurnu ja Loikka sekä Jaki ja Nuka ovat kiinnostaneet monia. Myös kukkakuvia kaivanneet ovat päätyneet toisinaan tänne, mutta pelkään pahoin tuottaneeni heille lievän pettymyksen.

Suosittuja hakuja ovat olleet myös elämä ilman rahaa, jaffa juliste ja mummon keittiö. Kuvittaja Kaisi Koivumäki on houkutellut paikalle koko joukon ihmisiä.

Näitä suosituimpia hakuja kiinnostavampia ovat kuitenkin yksittäiset haut. Vai mitä sanotte vaikkapa näistä:

Vaikka se joskus hidastaakin virtaa
Mä tunnen taas lumouksen
Pitkän iän salaisuus
Mitä Dingon laulua Kirsi esittää
Pakkanen saa mut epävireeseen
Merkitys sanalle lumottu
Onnellinen tässä hetkessä
Köyhät on kamalia (!?)
Maitotonkan arvo
Liian nuorena
Merestä syntynyt miljoonasade
Täältä takaa tähtitaivaan, häntääni mä heilutan

Aika paljon tänne on tultu hidastamiseen ja kohtuullistamiseen liittyvillä hauilla:

Elämän hidastaminen työelämässä
Vaatimaton elämäntyyli
Miten elää ilman rahaa

... ja niin edelleen. Näitä on oikeastaan päivittäin.

Erityisen ilahtunut olin eräästä viime viikolla tehdystä hausta:

Keuhkoahtaumatautia sairastavan omaisena

Jos joku voi siihen saada täältä vertaistukea, niin olen enemmän kuin iloinen.

Toinen kiinnostava kohta tilastoissa liittyy liikenteen lähteisiin: mistä osoitteista tai miltä sivustoilta ihmiset tänne ohjautuvat.

Ylivoimaisesti eniten on tultu Googlen kautta, seuraavaksi eniten Blogilistan kautta. Hyvänä kolmosena on ihana Pilvitarhan paja, joka lähettää luokseni paljon lukijoita joka päivä. Päivin Matkalla Kotiin tuo kävijöitä neljänneksi eniten ja viidentenä on Maelkan Unelmien mummonmökki.

Kuudenneksi eniten täällä on käyty Marikan Pientä elämää etsimässä-blogista, seitsemänneksi eniten Marian Mamman uunista ja kahdeksanneksi eniten jo kuopatusta Alice in Wonderland-blogista, jota luotsannut Liisa istuskelee nykyään Mummon akkunalla. Yhdeksänneksi vilkkaimpana liikenteen lähteenä on toiminut värikäs Jokkemaa ja kymmenenneksi eniten luonani on käyty Downshifter Mollyn luota.

Kun katsotaan hieman tuoreempia tilastoja eli viimeisen kuukauden ajalta, yllä mainittujen lisäksi Anna Elinan Vielä yksi rivi ja Nonnan Apinalandia ovat tuoneet huomattavan määrän kävijöitä.

Kiitos ja kumarrus kaikille Meijerin suuntaan vilkuttaville liikenteenohjauksesta! Linkitys on ele, joka lämmittää.

Teksteistäni ylivoimaisesti suosituin on edelleen Hyvä terveys-lehden pääkirjoituksesta inspiroitunut Hidasta vähän mutta älä liikaa. Kakkosena on parhaita suomalaisia rock-kappaleita jäljittänyt Rock on rajaton riemu, joka roikkuu jatkuvasti luetuimpien listalla (syystä, jota en ymmärrä; haun avainsanatkaan eivät tarjoa vastausta tähän mysteeriin).

Kolmantena on kiivaan keskustelun synnyttänyt Mikä olisi sen mittaluokan onnettomuus, että se näkyisi blogimaailmassakin?. Top kympissä on myös neljä muuta bloggaus-aiheista postausta.

Vielä yksi tilastoista löytyvä kuriositeetti. Kävijäni ovat enimmäkseen Suomesta, mutta myös Virosta, Saksasta ja Belgiasta on vierailtu ahkerasti. Näitä kolmea maata selkeästi harvemmin mutta kuitenkin mainitsemisen arvoisesti täällä piipahdetaan Yhdysvalloista, Britanniasta, Tanskasta, Hollannista, Venäjältä ja Sveitsistä.

Taidetta ja hellettä

Tänä viikonloppuna ohjelmaa on ollut tukalaan säähän nähden vähän liiaksikin. Perjantaina piipahdin Kouvolan Dekkaripäivillä, joista enemmän dekkariblogini puolella. Eilen köröteltiin 40-asteisessa autossa Mäntyharjulle. A-P urheasti ajoi, minä istuin pelkääjän paikalla ja isä seuralaisineen takapenkillä. Kullanarvoinen rollaattori taite(i)ltiin auton takaosaan.

Syy tähän jokseenkin masokistiseen kesäretkeen kuukauden kenties kuumimpana päivänä oli se, että Mäntyharjulla vietettiin Taidekeskus Salmelan avajaisia. Itse en kyseisestä seurapiiritapahtumasta ole koskaan ollut erityisen innostunut, mutta isällä on omat syynsä siellä käydä.

Maisemat Mäntyharjulla ovat idylliset. Taiteilijoista suurimman vaikutuksen tekivät lahtelainen Maria Laine suurikokoisine naisfiguureineen sekä ikisuosikkini, taidegraafikko Inari Krohn (kuva yllä).

Luin muutama vuosi sitten Krohnin omaelämäkerrallisen romaanin Musta ja muut värit, joka kertoo taideopiskelijoista 1960-luvun Helsingissä. Kirja oli kiinnostava ja kutkuttava kuvaus taiteilijaksi kasvamisesta ja opettelemisesta sekä Taideakatemian koulun värikkäistä henkilöhahmoista (joista monet tunnistin peitenimistä huolimatta) ja ihmissuhteista. Hesarin arvostelu kirjasta täällä.

Isän seuralaisen kommentti, kun pari halasi toisiaan hyvästiksi: "Olemme kohta pelkkiä luurankoja molemmat".

Magneettimies

Pekka Strengin ystäville tiedoksi/muistutukseksi: tänään (ihan kohta!) tulee televisiosta Arto Halosen ohjaama Magneettimies-dokumentti, joka kertoo 26-vuotiaana menehtyneen muusikon elämästä. Jos Streng ei ole tuttu, käykääpä täällä kuuntelemassa ihana Puutarhassa.

Magneettimies TV2:lla tänään klo 17.30.

Kirkonkylän helmi

Maalla on mukavaa ympäri vuoden, mutta kesällä täällä on hetkittäin suorastaan paratiisillista. Etenkin näin alkukesästä, kun puut ja pensaat ovat runsaimmillaan ja vihreimmillään.

Käytiin äitin kanssa kirkonkylän kesäkahvilassa. Sitä pyörittävät vapaaehtoiset, seurojen ja yhdistysten hyväksi. Naiset lähinnä. Naiset pyörittävät niin paljoa.

Paikka auringossa

Tänään on taas tuntunut siltä, ettei elämältä voisi enää enempää toivoa. Sain vihdoin hankittua pihalle puutarhatuolit ja pöydän (äidin vanhat). Meijerillä on valtava piha, ja asukkailla on omia kesäkeitaitaan vähän siellä sun täällä. Siitä huolimatta piha on "alikäytössä"; ilmeisesti monilla on myös mökki jossain muualla.

Meilläkin on mökki (tai suvulla on), mutta tänä kesänä siellä tulee todennäköisesti oleskeltua vähemmän. Iskää ei voi jättää päiväkausiksi oman onnensa nojaan, eikä meillä edelleenkään ole omaa autoa, jolla mökille pääsisi hurauttamaan tuosta noin vaan.

Mutta nyt meillä on siis oma kesäkeidas tässä pihalla! Siellä voi käydä nauttimassa aamukahvit, pitämässä taukoa työnteosta ja tankkaamassa päivän D-vitamiiniannoksen.

Halusin mööpelit tähän oman asuntomme edustalle, jotta voin ihailla niitä myös ikkunasta. Tuntuu niin kivalta, kun pihalla on oma paikka auringossa.

Omakotitaloasujat varmaan kummastelevat tätä innostustani parista kulahtaneesta klaffituolista nurmikolla, mutta kerrostaloasujat ehkä ymmärtävät, kuinka ihanaa on saada laajentaa asumistaan yhteisen pihan puolelle.